Hello, the lady of the house speaking

Huokaus

2007-08-02T13:12:00.000Z

Elämä Lontoossa tuntuu joskus päivä kerrallaan -taistelulta. Siitä syystä se, että on yhtenä kappaleena ja melkein järjissään jälleen lintukodossa Helsingissä, tuntuu vähintäänkin erävoitolta.

Ilman tuskailua ei kotimatka tietenkään sujunut. Kävin ensin noin viikon kestävän esitaistelun kotona Lontoossa, kun yritin sulloa pienen elämäni yhteen matkalaukkuun. Ilman luopumisen tuskaa tehtävää ei suoritettu – vino pino mehukkaita pokkareita jäi Carshalton Surreyyn hyllyn koristeeksi. 27,6 kilon ja epämääräisten käsimatkatavaroiden hilaaminen kotoa bussiin, bussista junaan, junasta bussiin ja bussista lentokoneeseen kävi hyvästä salitreenistä. Onneksi lentokenttätäti oli mukava, eikä huomauttanut muutamista ylikiloista – ei mulla kyllä rahaa olisi ollutkaan liikakilojen maksamiseksi. Hyvien uutisten kera tulee tietysti aina kasa huonoja – lento, jonka oli määrä laskeutua Helsinkiin 01.35 aamuyöllä, oli myöhässä kaksi tuntia. Alkoi kaduttaa se, että heräsin aamulla 6.30 (kesän rutiinit ovat jääneet päälle)…

Seuraavaksi taistelutahtoa uhkuen suuntasin turvatarkastukseen – siinä sitten sulloin käsilaukkua muutenkin jo liitoksistaan ratkeavaan läppärilaukkuun. Ja koska minussa on todella paljon sähköä ja särmää, sain kokea oikein perusteellisen turvatarkastuksen. Huolella pakattu laukku purettiin esine kerrallaan tiskille tätien ja setien ihmeteltäväksi. Mutta koska pakkaaminen ja uudelleen pakkaaminen on niin mukavaa, niin mielelläänhän sitä omaisuuttaan inventoi useampaankin otteeseen. Tuntien odotuksen jälkeen halpiskone vihdoin saapui ja päästiin ilmaan. Öinen taivas on kyllä upea. Helsingin yllä näin tähdenlennon. Se, mitä toivoin, on salaisuus.

Till the next time...

O'Dublin

2007-07-27T12:52:00.000Z

Mun kurssi on selkeästi nousussa, koska vieraita tulee ovista ja ikkunoista. PauPaun ja Eiran lähdettyä sain seurakseni Elinan. Täydellisellä ohjelmoinnilla alle viikossa ehtii nähdä paljonpaljon Lontoota, kysykää vaikka Ellulta. Mä jätin turistiosuuden väliin ja menin mukaan vaan puistoihin ja markkinoille. Spitafields ja Portobello on edelleen mun supersuosikit (kukkarokin tykkää). Myös Grenichin markkinoilla oli kaikkia kivoja herkkuja. Grenichin puisto puolestaan on viheriöiden ykkönen, Hyde Park on kyllä myös aika ihku.

Liikaa Strongbowta Churchillissä?

Miljardisti joutsenia Hyde Parkissa

Koska Lontoosta pitää aina välillä poistua, että ei pää hajoa, suunnattiin Ellun kanssa pitkäksi viikonlopuksi Dubliniin. Oi se oli söpö pikku city ja irkkuihmiset jolly good fellows. Asuttiin sellaisessa guesthousessa ihan keskustassa. B&B-meininki on kyllä niin huippua - omistajat on aina ystävällisiä setiä ja aamulla saa tankata itsensä täyteen muroja, toastia ja makkaroita (jotka tosin jätin nälkäisemmille). Dublin on niin pikkuruinen, että keskustan alueen ja nähtävyydet kävelee läpi päivässä. Kauniiksi kaupunkia ei voi kutsua, mutta siellä todella on tunnelmaa. Temple Barin alue oli mun suosikki kaikkine pubeineen ja ravintoloineen. Siellä me Ellun kanssa viihdyttiinkin suurin osa ajasta (ei aina pubeissa!). Join ehkä elämäni kalleimman Baileysin, mutta hei kun Irkkulassa ollaan.

The real thing - Temple Bar

Myös kovasti suosiossa

Trinity College

Dublinin ihanat ovet. Mun suosikit oli violetti ja lime.

Käytiin myös Guinnessin storehousessa. Sisäänpääsylipun hintaan kuului tuoppi sitä itseään – kuten kuvasta näkyy, hyvin uppoaa. Ei tosi, tyhjiä tuoppeja ei me tyttöset nähty. Se vaahto oli kyllä ihan hyvää. :D

On se mustaa...

En ole epäluuloinen ollenkaan

Yksi päivä vietettiin sitten Irlannin maaseudulla. Tehtiin sellainen bussimatka Wicklow countyyn ja nähtiin muun muassa Braveheartin kuvauspaikkoja. Aivan upeita kaikki ne nummet ja muutenkin maisemat! I absolutely loved it!

Nummia jossain Sally Gapin alueella

Guinness-tehtaan omistajat omistaa myös tän järven. Huomatkaa hiekka
, se on tuotu Rivieralta vertauskuvaksi oluen vaahdosta.

Upper Lake Glendaglough'ssa

Kotona Lontoossa oli arki vastassa. Vaikka meillä ei varsinaisesti tulvikaan, sen verran kuitenkin, että kuravedet ja juomavedet oli loman aikana saatu sekaisin. Vettä on siis viime päivinä keitetty tehokkaasti, nyt ei enää tartte. Aika ei siis ainakaan ole tullut pitkäksi. Ja kohta kotiin... Oh dear!

Barbie was here

2007-07-27T10:01:00.000Z

Iih! Kääk! Ihkuu! Barbiet kävi täällä. Tuloksena tyhjä tili ja sata tuntia univelkaa. Niin ja kamala kasa muovipusseja. But hey, it was all worth it! En enää muista mitä tehtiin, mutta hauskaa oli. Ainakin me oltiin ulkona sekä perjantaina että lauantaina. Perjantaina klubbailtiin Fabricissa jossain kaukana keskustasta ja maksettiin itsemme kipeiksi taksista. Niin ja siellä oli sellaiset kutusohvat, joita me ei tarvittu. Klubin keski-ikä oli ehkä 18… Lauantaina muutamien investointipoikien seurassa käytiin sellasessa hienohkossa yökerhossa Piccadillyllä. Oli reteetä – sisälle pääsi vain, jos nimi oli listassa ja drinkistähän ihan normaalisti maksaa sen 15 euroa. Kaikkea pitää kokeilla. :) Muuten tyttöset viihtyi hyvin kaupoissa ja ravintoloissa – siis ihan perusbarbiesettiä. Kuvista voi nähdä, että ihan barbeja ollaan vieläkin.

Lounasta ajattelevaisten ihmisten kasvisruokaravintolassa Covent Gardenissa

Sushia kotona (kyllä me joo syötiin koko ajan)

Tytöt oikeassa mustassa taksissa

Tytöt muuten vaan

Pukeeko koppalakki mua? Voisin vaihtaa alaa...

Turistina Lontoossa

2007-07-05T20:32:00.000Z

Sateenvarjo on ihmisen paras ystävä, ainakin kesäisessä Lontoossa. Ja puhuminen säästä ei täällä ole small talkia, vaan päivän polttava aihe ihan syystä. Täkäläinen kesä ilmeisesti oli ja meni huhtikuussa. Sen lisäksi, että jatkuva vesisade pitää yllä stereotypioitani Englannista, saatiin ohjelmaan myös pommit ja muut mausteet. Arkielämään tämä sekasorto ei tosin juuri vaikuta. Tokihan se oli tietysti jännittävää, kun aamulla tube-asemalla oli konekiväärisedät vastassa. Ehkä pitäisi sateenvarjon lisäksi kantaa mukana myös luotiliivejä.

Viime viikonloppuna kokeilin Lontoota puhtaasti turistiperspektiivistä. Rakas perhe koko komeudessaan piipahti viikonloppuvisiitille ja luonnollisesti ohjelmaan kuului nähtävyyksiä ja vähän lisää nähtävyyksiä. Kaikkia must-paikkoja Buckinghamin palatsista Big Beniin ja Hyde Parkista Harrodsiin käytiin ihmettelemässä. Sitkeinä suomalaisina notkuttiin turistibussin yläkerrassa sateesta huolimatta. Pääasia, että oli kivaa. Totesin kans (ehkä sadannen kerran), että mun veli on hulvattoman hauska. Ja myös sen, että Notting Hillissä ois kiva oikeestikn asua. Tosin brittihotellien taso ei päätä huimaa. Viktoriaanista on muukin kuin julkisivu... ;)

Happy happy

Minna ja Matti ja sateenvarjoteltta

Tower Bridge, oikeesti ihan hiano

Eipä nähty Williamia

Nää kaverit oli lähdössä näytöskierrokselle

Tänään alkaa barbien minireunion! Pitää alkaa jo henkisesti valmistautua diivailuun. Tästä tulee hauskaa.

10 things I hate about you

2007-06-25T21:18:00.001Z

Tämä on nyt jokaisen ulkomaanjakson pakollinen osuus. Mä olen tullut mun Lontoo-elämässä siihen pisteeseen, että enemmän kuin yksi asia ottaa päähän, ainakin kerran viikossa.

1) Pitsiverhot: Siis onko tässä maassa joku laki, että kaikkien ikkunassa pitää olla valkoiset pitsiverhot?? Kuosia saa toki vaihtaa - raidat, ruudut, kukat, pallot käy, you name it. Council houseissa valkoinen muistuttaa enemmän keltaista. Ja näiden mielestä Marimekko on jotenkin kylmä!!

2) Julkinen liikenne: Siis miksi turhaan käyttää aikaa aikataulujen suunnitteluun tai rahaa niiden painamiseen, kun ei ne päde kuitenkaan? Bussit tulee ja menee, jos tulee ja menee. Tubet seisoo tunneleissaan. Signaalihäiriöt kaikuu korvissa. Argh!

3) Liikenneruuhkat: Niin, jatkona edelliseen, että sen voisi ottaa aikatauluissa huomioon, että liikenne seisoo aamuisin kaksi tuntia ja iltaisin kaksi tuntia (vähintään), kun jostain syystä yksityisautoilu on aika pop edelleen. Ja mites se Blair sanoikaan, että ilmastonmuutokselle on tehtävä jotain...

4) Ryntäily: Ja edelleen liikenneasiaa. Kun ei ymmärrä, miksi ihmiset yrittää junaporttien kohdalla talloa pienten tyttöjen yli. Ja miks käyttää kyynerpäitä asemalaiturilla, kun junakin on vielä edellisellä pysäkillä. Ja joku sanoi, että Helsingissä on ihmisillä kiire. Hey welcome to London!

5) Hinnat: Niin, miten saada 100 eurolla elämä? Täällä kaikki maksaa kertaa sata. Julkisen liikenteen (LOISTAVISTA) palveluista on luonnollista maksaa 150 puntaa kuussa. Ja huoneesta hevonkuusessa monta puntaa myös. Huulipunaa saa halvalla, huomenna lounaaksi sitä sitten.

6) Nuoriso: Voi niitä nuoria, kun ne vaan käyttäis vyötä ja ostais tarpeeksi isoja paitoja. Tää on pissisten luvattu maa! Ja muodin mekka. :D

7) Valkoiset pakettiautot: Voisi lopettaa sen huutelun sieltä auton turvallisesta ohjaamosta. Alkaa heti aamu väärällä jalalla, kun ei ovesta ehdi astua ulos ja ensimmäinen raksaäijä on kertomassa mielipiteensä sun päivän vaatevalinnasta tai susta yleensä.

8) Sää: Ei se sumu, mutta se sade. Ja kaikki vakuuttaa, että täällä ei sada ikinä. No jos 80% ajasta on ei ikinä, niin okay then. Olkoonkin, että on sateisin kesä 50 vuoteen, Englannissa sataa PALJON. Onneks mulla on etelän loma jo varattuna...

Nyt en keksi enää lisää. Eiköhän muutama vielä seuraavien viikkojen aikana irtoa.
Mutta joo, today I hate London and tomorrow I'll fall in love with it again. Täällä on kuitenkin paljon enemmän hyvää kuin huonoa and I mean it. :)

My midsummer in hobittila

2007-06-25T20:50:00.000Z

Taas mä missasin suomalaisen juhannuksen: hukkumiskuolemat, sadefestarit ja pussikaljat. Niin ja Siikavaaran, grilliherkut ja souteluretket (myös suuteluretket valitettavasti). Mutta ei valittamista tässä engelsmannivaihtoehdossakaan. Matkustin Isle of Wightille, vähän niinkun Ahvenanmaalle, mut ei kuitenkaan. Oli ehdottomasti upeeta!!!

Tätä on nyt vaikea pukea sanoiksi, mutta vähän niinkuin oisin matkustanu Englantiin 50 vuotta sitten. Tai ostanu matkalipun hobittilaan. Kaikki oli söpöä, kaunista, rauhallista, ystävällistä (jatka listaa valitsemallasi positiivisella adjektiivilla). Olin yötä oikeeseen englantilaiseen tapaan sellasessa B&B:ssä. En oo ikinä syöny niin suurta aamiaista - ei tarvinnu syödä koko päivänä mitään muuta. Paitsi niissä sadoissa tea roomeissa piti syödä ja juoda cream teatä ja kaikkia fudgeja piti tietysti maistella. Sitten vaan ostin bussilipun ja kierteilin kaikissa pikkuruisissa kylissä ja rantakaupungeissa, jotka ei kyl oo kaupunkeja, mut kuitenkin. Siis loistava lomakohde, ehdottomasti mentävä uudestaan. Ja vaan parin tunnin matka Lontoosta. Kattelkaahan kuvia, kun en jaksa kirjottaa enempää.

Mi huone - oikeesti, kattokaa tuota kukkaloistoa! :D

Godshill - kaunein kylä kaikista, siinä oli oikeesti jotakin jumalallista

Niin olin mä siellä oikeesti - tällä kertaa muuten mua luultiin kanadalaiseksi, mikä on aina parempi kuin jenkki, I guess

Yksi sadoista tea roomeista, joita oli pienessäkin kylässä tsiljoona

Lahjatavarakaupoissa tuli helposti ostomania - oli halpaakin vielä!

Ventornissa oli upeet rantamaisemat ja upeita rantoja on kaikkialla!

My walk with Mr. Darcy

2007-06-11T13:47:00.000Z

Aivan mahtavan ihana viikonloppu takana. Tähän lienee ainakin kolme syytä: 1) Merjan piipahdus cityssä, 2) auringon piipahdus cityssä ja 3) puistojen olemassaolo cityssä.

Merja oli mukava vieras, hän ei vaatinut shoppailua Oxford Streetillä eikä hikistä turistikierrosta kaikissa must see –paikoissa. Sen sijaan me otimme kaiken irti Lontoon kauniimmasta puolesta ja erityisesti harvinaisesta vieraastamme herra Auringosta.

Torstai-iltana mä korkkasin klubi-Lontoon. Oltiin kuuntelemassa jazzia Vortex-klubilla jossain itä-Lontoon sydämessä. Kiitos julkisen liikenteen (HKL ei ole ainoa epäluotettava matkanjärjestäjä maailmassa) kuulimme keikasta ehkä puolet. Noh, parempi vähän kuin ei ollenkaan. Oli hyvää musaa. Kotimatka muistutti kovasti Villiä Pohjolaa – kotikadulla käveli vastaan kaksi kettua. Niin, ja olenhan minä maalta kotoisin. Piti vaan tulla Lontooseen asti näkemään villipetoja. :D

Perjantaina palasin Jane Austenin tarinoihin. Greenwichin puisto on yksi ehdottomasti ihanimmista paikoista, joissa olen koskaan saanut käydä. Sitä ei kai vaan voi selittää, se pitää kokea. Siellä nummilla kävellessä oikeasti kuvittelin käyskenteleväni herra Darcyn seurassa. Ja välillä eksyimme salaisiin puutarhoihin, joissa vastassa oli kukkaloisto ja uteliaat kesyoravat. Tietysti tutustuimme myös ajan syvimpään olemukseen. Sopivasti maailmanpoliittista tilannetta seuraillen jouduimme taiteilemaan idän ja lännen välillä. En tiedä kumpi voitti… Kotimatka taitettiin lautalla aina Westminsteriin asti ja matkalla pystyi tirkistelemään pakollisia nähtävyyksiä turvallisten etäisyyksien päästä. Mielenkiintoista arkkitehtuuria oli myös Thamesin ranta tulvillaan. Illalla piti sitten vielä katsoa Ylpeys ja ennakkoluulo, että päivän teema olisi täydellinen.

Lauantaina jatkui puistoteema. Ohjelmassa Kensington Gardens. Piipahdettiin myös Portobello Roadilla ja Churchillissä.

Sunnuntaina aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, joten vaihtoehtoja ei ollut. Bikinit päälle ja nurtsille. Nyt en ole enää ihan kalkkilaivan kapteeni, mutta vielä on matkaa viime vuoden väritykseen.

Ja nyt arki jatkuu. Palataan taas, kun on jotain kerrottavaa. Aurinkoista viikkoa everybody!

My name is Kaisa and I am a shopaholic...

2007-06-04T20:42:00.000Z

ja syytön minä siihen olen. Ne on ne ympäristötekijät, kun tekee ihmisestä kyvyttömän sulkemaan kukkaronsa nyörit ajoissa. Ei vain se, että markkinoita ja putiikkeja on kaikkialla ja kaikille, mutta myös se, että vihdoin täällä paistaa aurinko, mikä luonnollisesti vaihtaa mielen shoppailumoodiin. Niin, viime viikonloppuna tosiaan vietin päivän Notting Hillissä Portobello Roadin markkinoilla. Se kieltämättä oli lauantaina varsinainen turistirysä, mutta ei se ostamista tai tunnelmasta nauttimista estänyt. Sieltä löytyy kaikkea maan ja taivaan väliltä. Ja vaikka ostaminen ei kiinnostaisi, niin katseleminenkin jo tuottaa suurta mielihyvää.

Shoppailun jälkeen menin Churchiliin (se kuuluisa pubi, kuka kattoo Krisseä?) ansaitulle tauolle. Siellä oli Finn Chicksien kokoontuminen. Omistaja ihastui muhun ja mun TUMMIIN HIUKSIIN niin, ettei ihailusta loppua tullut. Punastuneena poistuin baarista. Noh, mitä opimme tästä? Joskus myös bruneteilla on kivaa. ;)

Sunnuntaina käristettyäni itseäni auringossa piipahdin Merton Abbey Millsin markkinoilla. Ne oli no tourist, only locals -markkinat. Tosi söpöä, paljon halpoja käsitöitä.

Viime viikolla meillä oli kans töissä virkistyspäivä. Vierailtiin Warwickin linnassa parin tunnin ajomatkan päässä Lontoosta. Oli hieno linna. Sen omistaa käsittääkseni Madame Tussaudin omistajat ja siellä oli kans paljon vahanukkeja. Sade kyllä vei terän virkistykseltä. Noh, pubissahan sitä sitten virkistyy sitäkin paremmin. Ja oli kiva nähdä vähän Lontoonkin ulkopuolista elämää. Kuvissa on mun työkavereita.

Ainiin, pakko kertoa, kuinka tästä viikosta tuli täydellistäkin täydellisempi. Löysin TimTameja Colliers Woodin Sainsburystä! Niitä ei ikävä kyllä myydä kaikkialla eikä sielläkään ollut kuin rajattu valikoima, mutta parempi vähän kuin ei mitään.

Makoisaa viikkoa kaikille!

Au revoir Paris!

2007-05-29T15:02:00.000Z

Vain kaksi ja puoli tuntia ja huomaat, että Lontoon vilinä vaihtuu Pariisin sekasortoon. Tämä on Euroopassa parasta, pienessä hetkessä voi vaihtaa maata ja maisemaa.

Piipahdin siis viime viikonloppuna keväisessä Pariisissa. Maksoin itseni kipeäksi matkasta kanaalijunassa, mutta en valita, matka teki hyvää. Juna oli ihan loistava valinta. Matka taittuu nopeasti ja välttyy kaikilta lentokenttähässäköiltä. Pariisissa oli vastassa kaatosade ja kaamea taksijono. Heti alkuunsa mun kimppuun kävi lipevä ranskis, joka yritti huijata mua maksamaan vaivaisesta 10 minuutin taksimatkasta 50 euroa. Joo, ei kiitos pimeille takseille nurkan takana. Jonotin kiltisti ja pääsin perille hotelliin huomattavasti huokeammalla hinnalla.

Hotelli oli vaatimaton viiden tähden palatsi yhden Champs Elysees'n poikkikadun varrella. Kuten kuvasta näkyy, siellä asuttiin prinsessoiksi. Tosiaan, tarinan pääpointti on se, että menin Pariisin tapaaman mun kansasilaista vaihtarikaveria Margerya, joka oli siellä lomalla perheensä kanssa. Margen vanhemmat kutsuivat mut niiden hotelliin ja eipä ollut oloissa valittamista. :) En ehkä koskaan enää tule nauttimaan sellaista aamiaista tai muutenkaan vastaavaa ylellisyyttä. Kyseissä hotellissa nautin myös ehkä elämäni kalleimman Evian-pullon – seitsemän euroa vedestä on musta ehkä vähän liikaa.

Perjantai-iltana me Margeryn kanssa illallistettiin latinokorttelissa. Oli tietysti kamalasti puhuttavaa. Me eksyttiin johonkin rommibaariin ja pyydettiin tarjoilijaa tuomaan meille ranskalaiset drinkit. Lopulta me istuttiin siinä katubaarissa naurettavien jättisimpukoiden kanssa, joiden sisään sen drinkki oli sullottu. Noh, tarjoilijoilla oli hauskaa meidän kustannuksella ja saatiin jutustella ohi kulkevien ihmisten kanssa, kun ne drinkit herättivät suhteellisen paljon kiinnostusta.

Muutama perusnähtävyyskin piti tietysti käydä katsastamassa päämäärättömän harhailun ja shoppailun ohella. Olkoonkin päivänvalossa hirvittävä rautahökötys, iltavalossa Eiffel-torni oli kuitenkin näkemisen arvoinen. Vierailimme myös Versailles’n palatsissa. Linna ja puutarha olivat vaikuttavia, erityisesti pidin teatterista ja peilisalista. Marie Antoinetten nähtyäni odotin linnalta kokonaisuutena kuitenkin ehkä enemmän. Tai sitten mä vaan olen nähnyt muutaman linnan liikaa. Oli miten oli, Versailles’n historia on enemmän kuin mielenkiintoinen.

Lauantai-iltana nautittiin illallista futuristisessa MusicHallissa. Mielenkiintoinen sisustus ja hyvää ruokaa. Vessan hanojen kanssa oli vähän ongelmia. :D Ensimmäisessä kuvassa minä, Marge ja Margen äiti Jill. Toisessa kuvassa Alexia, Margen isä Tom ja Eric.

Pariisi oli kaikin puolin ihana, pariisilaisista ei voi sanoa samaa. Noh, mitäs ikävistä ihmisistä. Oli uskomatonta nähdä Margery ja hänen perheensä. Mua on nyt yhden viikonlopun ajan suostuteltu muuttamaan Kansasiin ja New Yorkiin. You never know, Marge oli kiva kämppis, joten muutama vuosi Manhattanilla kuulostaa ihan hauskalta. :D Kuka lähtee mukaan?

Ikävä kyllä kaikki hyvä loppuu aikanaan. Kuvassa lähtötunnelissa minä, Marge, Margen veli Brian ja Brianin vaimo Emily.

Nyt palelen taas sateen keskellä kotona Lontoossa. Kyllä, ihan kuin olisin kotiin palannut. Pakenen taas masentavaa todellisuutta kirjallisuuden ihmeellisen maailmaan. Tämänhetkinen opus on erityisen onnistunut valinta. Kirja kertoo australialaisesta PR-naisesta, joka on muuttanut teininä Sydneystä Lontooseen. Kirjassa nainen palaa lomalle Australiaan ja ihmettelee: ”Why would anyone who lives in Sydney want to live in London?” Joskus tän sateen keskellä mä mietin ihan samaa…

Sadetta ja korkeakulttuuria

2007-05-15T10:29:00.000Z

Sataa sataa ropisee pilipilipom… Viimeisen viikon sää on vastannut kaikin puolin stereotypistä Englantia. Isä Taivas on ruokkinut maata vedellä ja aurinko on vieraillut maan pinnalla vain erittäin satunnaisesti. Noh, työmotivaatio on sitten sitäkin korkeammalla. Maailman poliittinen tilanne on onneksi tällä hetkellä niin vauhdikas, että tekemistä riittää eikä peukaloiden pyörittelylle tai mailailulle ole liiemmin aikaa. Anteeksi siis kaikki vastaamattomat viestit.

Viikonloppuna oli myös kiitettävästi aikaa korkeakulttuurin harrastamiselle. Lauantaina vierailin uuden tuttavani Jaanan kanssa Academy of Artsissa katsastamassa antiikkia. Samalla erehdyin piipahtamaan Piccadilly Circuksella. Tein täyskäännöksen, kun tajusin joutuneeni keskelle satapäisiä turistilaumoja (itse en tietysti kuulu tähän kastiin, asunhan Piccadillyn ulkopuolella). Kieltäydyn nyt julkisesti enää menemästä siihen kamalaan rysään kadottamaan laukkuani ja ennen kaikkea järkeäni.

Sunnuntaina kävin sitten läpi esihistoriaani British Museumissa, joka oli kaikin puolin mahtava paikka ja vieläpä ilmainen. Historian opettajani olisi minusta ylpeä, kun niin antaumuksella tutustuin antiikin Kreikan elämään. Tosin, pieni ryöstösaalistuksen tuntu siellä tuli, kun muinaisen Egyptin aarteet ja suur-Rooman jäänteet komeilivat museon seinien sisällä. Hyi teitä britit!! Täytyy vielä todeta, että Egyptin ihmeet tekivät suuremman vaikutuksen aidossa ympäristössään. Terkkuja PauPaulle, tulit mieleen siellä muumioiden keskellä.:)

Viikonloppuna koin myös taas aivan uusia Lontoon ulottuvuuksia, nimittäin tubessa noin miljoona metriä maanpinnan alapuolella. Nyt mä tiedän tasan, miksi en halua kulkea metrolla töihin. Se on ehkä maailman ahdistavin paikka – vastaa todella huonoa saunaa. Olen kuitenkin itsestäni erittäin ylpeä, sillä julkisen liikenteen käyttö (pois lukien kaiken maailman bussireitit) alkaa tuntua suhteellisen luontevalta.

Korkeakulttuurin lisäksi mä harrastan täällä äärettömän paljon populäärikulttuuria – roskakirjallisuutta (ei harlekiineja, Elisa) ja vanhoja elokuvia (vuosilta 2000–2003). Joinakin päivinä voin jopa jättää juoksulenkin tekemättä ihan vain siksi, että voisin käpertyä muffinssin ja kirjan kera sohvan nurkkaan. Tämä voi olla uutinen joillekin (Aman ei tarvitse kommentoida mitään sisäpiiriläppää tähän). Mutta joo, mustikkamuffinssit ovat uusi intohimoni. Olen pettynyt, kun kaupoissa ei olekaan TimTameja.

Alla vielä kuvia kotoa ja Kensington Gardenseista.

Bis bald people!

Levottomat jalat

2007-05-10T15:52:00.000Z

Mummi kysyi minulta: ”Etkö sinä tyttö voisi pysytellä Suomen rajojen sisäpuolella?”. Minä vastasin: ”Valitettavasti levottomat jalkani tekevät sen mahdottomaksi”.

Tällä kertaa tein kuitenkin palveluksen sekä perheelle että ystäville ja jäin Euroopan rajojen sisäpuolelle. Vieraslista onkin paisunut jo hirvittäviin mittoihin, ensi kerralla taidan taas suunnata maahan, johon kukaan ei uskalla tulla. ;)

Lento kesti kolme tuntia. Tulinko ulkomaille? Junamatka Joensuuhun kestää melkein tuplasti… Taivaan portit eivät auenneet eikä vastassa ollut lempeän kostea etelän henkäys. Tulin Englantiin, maahan, jota kohtaan en ole koskaan tuntenut mitään suuria intohimoja. ”Pessimisti ei pety” -periaatteella luvassa on siis paljon positiivisia kokemuksia.

Alkuun voitaneen todeta, että Lontoo on suuri kaupunki. Laukussa on parasta kantaa viittä eri karttaa (taskukokoista, muuten päätyy varmasti taskuvarkaan uhriksi). Tarpeellista on myös heti alkuunsa tutustua kaikkiin julkisen liikenteen kiemuroihin – siitä saa hyvän humalan hetkessä. Muutenkin kannattaa nopeasti sopeutua paikalliseen elämänrytmiin, tuntuu heti paljon kotoisammalta. Kannattaa esimerkiksi rynniä junalaiturille nousemaan junaan, joka ei ole vielä tullut. Kun juna tulee, kannattaa ehdottomasti tukkia tie junasta poistuvilta ihmisiltä. Liikennevaloissa on myös ehdottomasti juostava päin punaisia. Jos kaipaa vielä lisää jännitystä, voi mennä esimerkiksi Brixtoniin lauantai-iltana. Jos puntia tulvii ovista ja ikkunoista, kannattaa ehdottomasti pistäytyä Harrodsilla (nimimerkillä ”Henkilökohtaisen myyntityön uhri”).

Sekoilun ohella nuoret ammattilaiset (young professionals) käyvät töissä. Siellä ei kannata sekoilla, ainakaan kovin paljon. Nyt kun työmatkakin taittuu jo tanssien, työpäivä voi hyvinkin sujua sekoilematta. Töissä on mukavaa. Saa tehdä kaikkia mielenkiintoisia juttuja. Erityisen mukavaa on se, että ne liittyvät tavalla tai toisella viestintään. Brittimediat tulevat tutuiksi ja yleissivistys kasvaa huimaa vauhtia (voi johtua myös muuten vain huimaavasta olosta). Mietin vaan, että pitäisköhän mun alkaa lukea vielä politiikkaa?

Koti on myös mukava. Suomi-meininki jatkuu sielläkin, koti-ikävä ei siis varmasti pääse yllättämään. Koti on vaan aika kaukana, pitää oikeasti opetella junareittejä ja tube-karttoja ja sen sellaista. Mutta tuleepahan oikea Lontookin tutuksi. Tai siis näkee muutakin kuin Belgravian supertaloja.

Viikonloppuisin katsellaan luonnollisesti nähtävyyksiä. Niitäkin on ihan liikaa. Pääasia kai, että käy edes jossakin. Viime viikonloppuna kävin Kensington Palacessa. Oli hienoa. Prinsessojen mekkoja ja kaikkea. Kävin myös Notting Hillissä Portobello Roadilla shoppailemassa. Shoppailu täällä on muuten UPEAA! Varsinkin jos on paljon rahaa. Pienelläkin rahalla voi tehdä löytöjä, vaikkapa kirppiksellä. Anyways, Notting Hill on ihana! Vien kaikki vieraat sinne ihmettelemään pastellitaloja ja myyntikojuja.

Palaan asiaan, kun on jotain asiaa. 

P.S. Kaikki vieraat on oikeasti tervetulleita. En vain ole tottunut olemaan niin suosittu.

The End

2006-07-26T10:02:00.000Z

Kotona ollaan. Anteeksipyyntöni niille, jotka ovat odottaneet tarinan päätöstä ja käyneet tsekkaamassa päivittämättömän blogin. Yleisön pyynnöstä (terkkuja Rillukalle!) siis kirjoittelen nyt vielä loppumatkan kuulumiset tännekin. Teknisistä syistä johtuen valokuvia saapi vielä odottaa. Kuvia voin kyllä esitellä hyvien tarinoiden kera ihan kasvotustenkin.:)

Mutta asiaan... Uuden-Seelannin Rotoruan jälkeen on siis tapahtunut paljon. Rotoruasta otin bussin kohti Waitomoa, pientä kyläpahasta keskellä Uuden-Seelannin maaseutua. Waitomo on kuuluisa sadoista maanalaisista luolistaan ja koko kylän elämä tuntui pyörivän luolaturismin ympärillä. Kaunis kylä, ei valittamista. Waitomossa oli sitten ohjelmassa neljän tunnin mittainen luolaseikkailu. Se oli ihan parasta koko kahden viikon matkalla! Siellä kävelin käsi kädessä oppaani kanssa katselemassa kiiltomatoja ja kivimuodostelmia. Oli romanttista. Piti myös uida ja kokeilla tubingia. Vesi oli kylmää, mutta nautin niistä neljästä tunnista aivan suunnattomasti. Jos ahtaanpaikankammo olisi vaivannut, olisi ehkä kannattanut jäädä maanpinnalle, koska muutamista ahtaista paikoista oli sullouduttava. Hyvää settiä!

Waitomon jälkeen suuntasin sitten bussilla takaisin kohti Aucklandia, joka muuten on ihan tyhmä kaupunki. Hengailin illan britti-Helenin kanssa, jonka olin tavannut bussissa Rotoruasta Waitomoon. Seuraavana päivänä lähti lento kohti Fidziä.

Fidzi on se paikka, josta on kuullut puhuttavan vain elokuvissa. En lentoja varatessani todellakaan tiennyt, minne olen menossa. Monia tarinoita kuulin kyllä vaihdon aikana. Oli siis jännää! Ja Fidzi oli kyllä seikkailu isolla ässällä. Luksuksesta ei tietoakaan, mutta sataa elämystä rikkaampana...

Kamalan matkatavarasäädön kanssa löysin tieni hostelliini Nadissa, Fidzin pääkaupungissa. Järkytys numero yksi oli se, kun hostellin henkilökunta nauroi minulle päin naamaa, kun pyysin avainta huoneeseen. "Ei avaimia, neiti." Olin siis tottunut liian hyvälle Ausseissa ja Kiwissä. Seuraavana aamuna otin sitten lautan kohti varsinaista kohdetta, Kuatan saarta, jossa tarkoitukseni oli viettää pari seuraavaa päivää. Järkytys numero kaksi oli se, kun näin seuraavan yösijani. Sitä parakkia ei taloksi voinut kutsua edes hyvänä päivänä. Ja joo, "ei todellakaan avaimia, neiti." Ovea ei saanut edes kiinni, vaan se jyskytti tuulessa luoden aavemaista tunnelmaa keskellä pimeyttä. Pelottavinta oli se, kun paikalliset örmymiehet päättivät tulla keskellä yötä nukkumaan sinne parakkiin meidän kanssa. Olin onnellinen, että minulla oli seuranani myös 10 brittiä. Päivät kuluivat hyvin fidzimäisen leppoisasti tekemättä yhtään mitään. Makasin rannalla ja käristin nahkaani uppoutuen laatukirjallisuuteen. Tässä osassa ei ollut mitään valittamista. Elämä Fidzillä on tosiaan erittäin hidasta ja saaren elämä on aikataulutettu turistierien tulemisen ja lähtemisen mukaan. Kitara soi ja nauru raikaa, muuta siellä ei sitten tapahdukaan. Järkytyksen numero kolme kohtasin "suihkussa". Ei, se ei ollut hämähäkki, se oli jääkylmä vesinoro, jota siis ei voi sanoa suihkuksi. Järkytys numero neljä oli "juhla-ateria", johon kuului sinistä riisiä ja jota piti syödä käsin. Parin päivän laiskottelun jälkeen olin jo kypsää kauraa ja valmis palaamaan sivistyksen pariin. Otin lautan takaisin pääsaarelle. Kun muutamien pelonhetkien ja vaikeuksien kautta päädyin samaan pimeään taksiin suomalaisen pariskunnan kanssa ja pääsin turvallisesti lentokoneeseen, voin vain sanoa, että harvoinpa olen tuntenut sellaista helpotusta. Fidzi oli siis kaikin puolin seikkailu ja mukana on mukava rusketus. Luonnon luomat puitteet olivat upeat, mutta ihmiset puolen vuoden aussi-ihanuuden jälkeen tuntuivat vähintäänkin kannibaaleilta. Hyvä että kävin, toista kertaa saa odotella...

Viimeinen stoppi oli sitten legendaarinen Los Angeles. Se oli valtava! Minut oli jo Ausseissa peloteltu piloille LA:n vaaroista ja pimeistä kaduista, joten odotin vähintäänkin kuolevani kadulla harhaluotiin tai muuhun yhtä jännään. Olihan se pelottava paikka, mutta se oli myös aivan mahtava. Päätin jo, että Losiin täytyy palata sitten, kun on enemmän rahaa, aikaa ja kavereita. Kävin läpi kaikki kaupungin must paikat yhden päivän aikana. Venice Beach, Santa Monica, Hollywood, Beverly Hills, Rodeo Drive ja sitä rataa. Rannat oli niin upeita ja muutenkin maisemat aika hulppeat. LA on jännittävä kaupunki! Hollywoodissa joku wannabe-Elvis kävi vähän liian tuttavalliseksi, mutta muuten ei mitään ongelmia. Kuuma siellä oli, yli 40 astetta ja olinkin onnellinen uima-altaasta, jonka äärellä pystyin nautiskelemaan Kalifornian auringosta. Hotelli oli muuten ihan luksus kaikkien niiden hostellien jälkeen. Ei ole oman suihkun ja queen size sängyn voittanutta.

Jenkeistä lensinkin sitten Lontoon kautta koto-Suomeen. Itku tuli koneessa, kun näin järvet ja metsät. Ja riemu oli rajaton, kun kentällä oli vastassa vähintään yhtä innokkaita ystäviä. Oli niin mahtava tulla takaisin kotiin ja nähdä kaikki ihmiset. Tässä tätä elämätä ollaan nyt viikko ihmetelty. Onhan tämä ihan toinen maailma, mutta eiköhän tähän totuta. Koti on aina koti. Kaikin puolin reissu oli onnistunut ja maailma on iso ja ihana paikka. Tämän tarinan voi kai lopettaa sattuvalla kliseellä: "Huh huh, olipahan reissu, mutta tulipahan tehtyä."

Kia Ora folks!

2006-07-07T06:49:00.000Z

Sinne jai rakas Australia ja taalla olen uudessa maailmassa Uudessa-Seelannissa. Niin on paa sekaisin, etta en tieda, mita pitaisi kertoa tai jattaa kertomatta. Ensinnakin yksin matkustaminen on jannittavaa, mutta myos kovaa saatamista. Koko omaisuuden raahaminen kahdessa matkalaukussa on aika haaste. Ymmarran kylla, miksi reppumatkailijoilla on rinkat...:)

Uusi-Seelanti on todella kaunis. Monien mielesta se on jopa kauniimpi kuin Australia. Mun mielesta taa ei ole kauniimpi, mutta tama on todella erilainen. Ihmeteltavaa riittaisi vaikka kuinka pitkaksi aikaa. Mun rajoitettu aikataulu pakottaa valitsemaan miljoonien ihanien vaihtoehtojen valilta. Tulin heti ensimmaisena iltana Rotoruaan, koska talla hetkella kaupungeissa hengailu ei innosta. Eilen kavin Waiotapussa ihmettelemassa geysireja, mutajarvia, kraatereita ja kaikkea muuta jannaa. Joka puolelta nousee savua ja on niin outoa. Illalla olin yhdessa Maori-kylassa oppimassa Uuden-Seelannin alkuperaiskansojen kulttuurista. Koko setti ruokineen ja tansseineen oli mahtava. Tanaan oli ihan unelmapaiva ja paasin vihdoinkin leikkimaan cowgirlia. Ratsastettiin kolme tuntia pitkin peltoja lehmien ja lampaiden seassa. Maisemat oli niin upeat ja enpa ole ikina ennen moisia makia laukkaillut ylos ja lasketellut alas. Aivan upeeta!!!

Huomisaamuna otan suunnan kohti Waitomoa ja luolia. Siita lisaa sitten myohemmin...

This used to be my playground... (kuvien kera)

2006-07-03T09:52:00.000Z

Niin uskomatonta kuin se onkin, niin tama osa elamaa ja maailman ympari-seikkailun 1. osa alkaa olla finaalissa. Huomenna on viimeinen paiva Sydneyssa ja Australiassa. Tunnelmat on enemman kuin haikeat. Viimeisen tentin jalkeen, joka oli viime viikon keskiviikkona, aika on mennyt lahinna lopun omaisuuden tuhlaamiseen, yleisten asioiden jarjestelyyn ja rakkaiden ihmisten ja paikkojen hyvastelyyn. Mina vihaan jaahyvaisia!!! Tanaan kaytiin viela Heatherin, Chrisin, Danin ja muutamien muiden tyyppien kanssa Manlyssa. Se oli sitten viimeinen kosketus Australian hiekkaan ja viimeinen lauttamatka kaupungin edustalla talla eraa. But I'll be back. Tasta paikasta on tullut niin koti, etten voi olla palaamatta. Huomenna paatan tan vierailun arvoisellaan tavalla ja menen ratsastamaan. Sen jalkeen seuraa sullontaoperaatio, jonka tavoitteena on mahduttaa viimeisetkin kamat laukkuun. Siita tulee mukavaa! Oon niin katkera siita, etta jenkit saa kuljettaa triplamaaran tavaraa mukanaan!!

Jotta voisin jollakin tavalla tiivistaa naiden mahtavien (ja ajoittain myos oikukkaiden) viiden kuukauden kohokohdat, niin listaan nyt alle vaihdon parhaat ja ei niin parhaat kokemukset. Tama lista ei takuulla ole tyhjentava, mutta hyva yritys kuitenkin. Ja jostain syysta kuvien laittaminen ei talla koneella onnistu, joten niita seuraa sitten myohemmin.

Ei niin parasta:

Kimppa-asumisen kaantopuolet - oudot ihmiset, sotku ja sita rataa.

Sairastaminen - se aina hidastaa menoa ja kay muuten myos kalliiksi.

Otokat - hamahakit, torakat, you name it. Taalta niita loytyy. Mut taytyy kylla myontaa, et paasin tosi vahalla.

Ryhmatyot - ei niin mitaan sanottavaa enaa.

Parasta oli:

65 Botany St - ihana talo, loistava sijainti, oma koti. Tulen kaipaamaan erityisesti uunia ja grillia!:)

Kaverit - uskokaa tai alkaa, mie rakastan miun jenkkeja. Joo, suurin osa miun uusista ystavista on rapakon takaa Jenkkilasta, mutta ei se mitaan, suurin osa niista on aivan ihania ja tulen kaipaamaan niita kovin paljon. Erityisesti kaipaan meidan olohuonetapaamisia, silloin kun kaikkia ahdisti mika ikina.

Arkipaivat - leffat, kahvilat, ruokaostokset. Arki oli oikeesti loppujen lopuksi ihan paras juttu. Se ei ollut mitaan ihmeellista, se oli erilaista ja se oli mukavaa.

Centennial Park - miun suosikkipuisto, jonka ansiosta ehka mahdun viela yhdelle penkille lentokoneessa. Juokseminen palmujen katveessa hevosten ja koirien seassa kuunnellen kakadujen kiljuntaa ei unohdu koskaan. Tata tulen oikeesti kaipaamaan!

Coogee Beach - ihan ykkospaikka koko kaupungissa. Ja tassa haluan nyt korostaa, etta Bondi ei todellakaan ole Sydneyn, saati sitten Australian kaunein tai hienoin ranta. Jos niin vaittaa, ei ole nahnyt tarpeeksi!

The Whitehaven Beach - ja rantalinja jatkuu. Tama ranta, joka nahtiin Whitsundaysilla, on maanpaallinen taivas. Oikeesti, Australian rannat on unelmaa.

KENGURUT - ja kaikki muut ihanat aussiotukset. Ne eivat ole legendaa, ne ovat oikeasti olemassa ja ne ovat ihania. Voisinkohan ottaa yhden kotiin?!

The Great Ocean Road - ehdottomasti yksi kauneimmista paikoista, joita nain.

Shopping, shopping, shopping - oli se sitten Melbournen Chappel St tai Sydneyn Paddington, niin tulen todella kaipaamaan pienia butiikkeja ja ihania tavaroita.

The Rocks - ja ne markkinat. The Rocks on Sydneyn viehattavin kaupunginosa ja joka viikonloppuiset markkinat oli vaan jotain niin siistii.

Surfing - but of course. Kaikesta kolhiintumisesta huolimatta kaduttaa vaan se, etten menny useemmin.

The Great Barrief Reef - ja se kilppari. Korallin kauneutta ei turhaan kehuta. Merisairaudesta, jelly fisheista ja muista harmeista huolimatta snorklaaminen korallilla oli aivan loistava kokemus.

Queensland - murre, miehet, rannat, lampo. Taa ei varmaan kaipaa lisaa selityksia.

Tim Tamit - jokapaivainen aamupala, lounas ja illallinen. Voisivat alkaa tuomaan Suomeenkin, kiitos! Tosin mulla on diili Chrisin kans, et saan oman osani silloin talloin.

Aussit - niin outoja kuin ne joskus onkin. Mutta on mukava, kun joka paikassa olet love, sweetie tai jotain muuta yhta ihkua.

Sydney - maailman kaunein kaupunki, jota en koskaan halua unohtaa.

Australia vaikenee...

Hei ala mee

2006-06-27T06:25:00.000Z

Viimeista viikkoa viedaan ja ei kylla naurata. Ei silla etteiko koti ja matkustelu olisi kivaa, mutta hyvastien jattaminen on pahinta, mita ma tiedan. Tanaan sitten hiljeni 65 Botany St melko perusteellisesti. Jess ja Margie lahti aamupaivalla ja mina ja Dani ollaan enaa jaljella. Koska olen viime aikoina hengaillut melko paljon lahteneiden neitien kanssa, niin tuntuu ihan epatodelliselta. Margie oli mulle kuin pikkusisko, jota mulla ei oo koskaan ollut. Tan paivan olen sitten itkenyt ja lukenut huomiseen tenttiin.

Eilen oltiin Margien ja Jessin kanssa viimeisella aterialla ihanassa italialaisessa raflassa Randwick Junctionissa. Margien kanssa jatkettiin viela downtoniin, missa tavattiin britti-James ja Mike ja pari kanadalaista ja ehka komein aussipoika, joka ollaan taalla nahty. Noh, tarkoitus oli menna katsomaan jalkapallohulinaa, joka jostain syysta on vallannut tan maan. Oikeesti, jalkapallo on taalla ihan rugbyn varjossa eika tavallisesta nostata tallaisia kansalaisliikkeita. Mutta toki, kun ne kerrankin paasi jatkoon, niin pitaahan sita juhlia. Oli torit ja baarit taynna keltaisiin ja vihreisiin pukeutuneita jalkapallofaneja, jotka lauloivat ja joivat. Harmi, etta Italia sitten viime hetkella hiljensi taman ilottelun.

Nyt pitaisi lopettaa tunteilu ja jatkaa lukemista. Huomenna klo 12 on sitten tuskainen opiskelu paatoksessa talta kevaalta/kesalta. Ja onneks illalla tulee OC, etta on edes vahan valoa elamassa.:)

1 down, 2 to go

2006-06-22T13:15:00.000Z

Tanaan pyorahti niin kovin odotettu tenttiruletti kayntiin. Piti laittaa sata heratyskelloa aamuksi soimaan ja pyytaa viela Jessia potkimaan miut ylos, koska tallaiset aamuheratykset ei oikein sovi miun nykyiseen rytmiin. Tentti oli Royal Randwick Racecoursella, siis jockeyradalla. Alkaa kysyko miksi, ei tieda. Ensimmainen paniikin hetki oli siis pelkan tenttisalin loytaminen. Itse tenttitilaisuus oli myos viety tiukkuudellaan ja ohjeillaan aarimmaisyyksiin. Minnehan havisi se laid-back-asenne?! Ei saanu koskea kynaan ekan kymmenen minuutin aikana, eika saanu poistua vipon kymmenen minuutin aikana, eika saanu kayda vessassa... Itse tentti ei onneksi ollut mikaan hirttavan hirmuinen. Huomenna jatketaan Brand Managementilla ja ensi viikon keskiviikkona ois viela viimeinen koitos. International Marketing, jossa ei ole isoa lopputenttia, meni loppujen lopuksi ihan putkeen ja ainakin yksi kurssi on kunnialla suoritettu. Se on oikeesti pieni ihme...

Tenttien lisaksi tama viikko on muutenkin melko masentava. Vetta sataa ja olen kastunut litimaraksi kaksi kertaa; eilen lenkilla ja tanaan matkalla tentista kotiin. Pienet, suomalaiset kirosanat lentelivat. Toisaalta, satakoon, saanpahan ehka vahan edes luettua. Ja Australian ei tarvitse enaa karsia kuivuudesta. Taman lisaksi olen jalleen tulossa kipeaksi. Onneksi meilla on Jessin kanssa kahden tunnin valein kokoontuva tenttiahdistuskerho meidan olohuoneessa. Se helpottaa. Mitahan teen ensi viikolla, kun seka Jess etta Margie lopullisesti hylkaa mut. Vaikka kylla mulla varmaan riittaa saatamista ja viimeisen Sydney-ilman hengittamista koko viikoksi. Mutta loppujen lopuksi on siis kiva paasta vahan matkustelemaan ja lopulta kotiin. Toivottavasti pappa paistaa mulle lettuja...:P

SupiSuomalaista Jussia kaikille!

Tama on kai sita lopun alkua

2006-06-18T09:05:00.000Z

Siis monessakin mielessa. Ama ja Hanski lahtivat pari tuntia sitten. Meilla oli kovin hauskaa matkailun jalkeen myos taalla Sydneyssa. Kaupunki naytti parhaat puolensa ja aurinko paistoi taydelta taivaalta koko ajan. Tsekattiin kaikki perusnahtavyydet, tuhlattiin rahaa seka Paddy's Marketissa etta Rocksin ihanilla markkinoilla ja tehtiin dinner cruise kaupungin edustalla. Oli muuten herkullinen seafood buffet.

Tytot veivat mukanaan puolet miun omaisuudesta, mika on tietysti mukava loppumatkustelua ajatellen. Talo vaan tuntuu jotenkin tosi tyhjalta nyt, kun tavarat ja ihmiset alkavat vahentya. James lahti kotiin eilen ja Margie meni Fijille. On niin kovin hiljaista. Miun pitaisi lukea. Kateus on kylla nyt huipussaan. Suurin osa ihmisista on jo opiskelunsa lopettanut ja mun pitaa viela jumia nena kiinni kirjassa. Mutta sellaista on elama. 10 paivan spurtti ja that's it. Kaksi ja puoli viikkoa Australiaa jaljella. Mihin se kaikki aika havisi?! Ja sit pitaisi seikkailla yksin tassa isossa maailmassa. Siita tulee jannaa! Mutta nyt alan toimia...

Beach Paradise

2006-06-13T14:44:00.000Z

Yeah, luennot ovat virallisesti päättyneeet. Lukuloma on virallisesti alkanut ja kohta loppunutkin. Minä olen virallisesti lomalla (opiskelu viimeisenä yönä kun on niin kovin mukavaa). Luentojen päättymisen kunniaksi Hansu ja Ama piipahtivat tänne pikku mantereelle. Ei vanhettu Sydneyssä kovin kauaa, vaan otettiin lento Brisbaneen ja Surfers Paradiseen. Oh, I love Queensland! Murre on kaunista, miehet komeita ja rannat pitkiä...

Siis pari päivää tallusteltiin ensin Brisbanen, Queenslandin pääkaupungin, katuja. Kaupunki ei sinänsä ollut mikään suuri ja ihmeellinen, mutta kaunis joki ja kauniita taloja siellä oli. Ja ihmiset on niin ihkuja! Ja vaatekaupoista irtosi taas mukaan mukavia tuotteita... Pääasiahan on tietysti loistava seura. On niin siistiä jakaa unelmansa hyvien ystävien kanssa.:) Mä olen puhunut niin paljon, että mulla ei ole enää ääntä. Ja olen varmasti taas vajonnut 5 veen tasolle näiden ihmisten seurassa. Olen nyt jopa pienen pehmokengurun omistaja ja todella ylpeä sellainen.:D

Pari päivää Brisbanessa oli tarpeeksi ja otettiin bussi Surfers Paradiseen (=myös jokatytön paratiisi, if you know what I mean). Surfers on sellainen pikku-Miami. Jotain viitteitä etelän lomakohteista voi myös löytää; ranta, isoja hotelleja, paljon ravintoloita, neonvaloja. Ehdoton ero on se, että rannalla ei ole möhömahamiehiä, vaan surffareita ja muutakin kaunista. Koska meidän hostelli muistutti vankilaa tai vähintäänkin jotain armeijatupaa, päätettiin pysytellä huoneesta poissa. Eka päivä "uhrattiin" hiekka-alttarille. Se ranta kohosi kyllä TOP3:en ihan ehdottomasti. Ranta oli piitkäää ja hiekka peehmeää... Olipas kiva taas pukea biksut päälle, kun Sydneyssä on jo vähän liian viileetä noihin auringonpalvontaorgioihin. Löydettiin kans megalomaanisen ihania simpukoita. Voi mitä aarteita! Maanantaina vietettiin päivä Dreamworldissa, joka on yksi Australian isoista huvipuistoista. Vuoristoratoja, kenguruja, ruokaa, you name it. Oli kivaa. Syklooni oli meidän suosikkilaite. Joo, ja nähtiin Australian BB-talo (myönnetään, koukussa ollaan). Muuten loma meni kyllä ravintoloissa istuskellessa, viiniä kitatessa ja kakkuja syödessä. Ai mikä rantakunto?! Mulla on tekemistä ennen Fijiä...

Loma teki kaikin puolin hyvää. Loppuviikoksi luvassa Sydney sightseeingiä ja shoppailua. Mun budjetti ei kyl kauheesti salli ostostelua... Kaiken lisäksi alkaa viikot käymään vähiin täällä Australiassa. En halua edes ajatella asiaa, koska tulee itku. Jatketaan taas, kun jaksetaan.

"Australian ympäri viidessä päivässä"

2006-06-04T23:52:00.000Z

Tässä istun ja kelailen viimeisen viiden päivän kuvia kyynel silmäkulmassa mutta hymy huulilla. Johanna tuli keskiviikkona tänne ja sitten riitti tekemistä ja puhumista.

Keskiviikkona tehtiin citytour ja katseltiin Sydneyn must-paikat. Tehtiin myös parin tunnin risteily. Torstaina Johanna meni Blue Mountainsille ja minä hikoilin koulussa pitämässä esitystä. En edes halua puhua siitä. Viestinnän opiskelijan kauhu ovat suoraan paperista (huonosti!)lukevat ryhmäläiset. Lääkettä särkyyn löytyi sitten perjantain tankojuoppoilusta. Hunter Valleyn maisemissa me tytöt poljettiin viinitilalta toiselle. Jo ensimmäisen tilan ja yli kymmenen maistiaisen jälkeen posket hehkuivat punaisina ja hihittelyä ei voinut estää. Oli kivaa! Samalla reissulla nähtiin koaloita ja kenguruita. I'm in love, again... Kengut eivät tosiaan ole legendaa, niitä näkee joka paikassa, kun jättää kaupungin pölyt taakseen. Lauantaina shoppailtiin ja juhlittiin rankalla kädellä. Mun jenkit tutustutti meidät Power Houriin. Säännöt on seuraavat: tunnin CD, biisi vaihtuu minuutin välein, aina kun biisi vaihtuu otetaan snapsu (kaljaa tai jotain muuta mietoa, muuten tulee kuolema!!). Jo ensimmäisen 10 minuutin jälkeen oli talo täynnä iloisesti laulavia ihmisiä. 15 hengen porukasta ei kauhean moni selvinnyt jatkokierrokselle paikalliseen kantabaariin. Me Johkun kans kyllä, KY-ihmiset voivat olla ylpeitä, koulutus on mennyt perille. Eilinen meni kyllä totaalisesti toipuessa. Roskaruokaa ja leffoja. Okay, kyllä me kuitenkin käveltiin Coogeen ihailemaan maisemia.

Nyt on sitten taas pari päivää arkea edessä. Onneksi sataa vettä, joten on pakko pysytellä sisällä lukemassa. Jos mä ikinä läpäisen kaikki kurssini, olen aidosti onnellinen. Ryhmätyöt on nyt virallisesti pannassa, niin tiukalla on hermot ryhmäihmisten kanssa. Keskiviikkona tulee Ama ja Hanski ja sit matkustetaan Brisbaneen ja Surfers Paradiseen. Palataan seuraavassa jaksossa...

3 päivää ja kuolema

2006-05-29T13:46:00.000Z

Aussien ”No worries”- mentaliteetti on selkeästi jäänyt allekirjoittaneen asennevarastoon for life. Kun tossa katselin viikonlopun valokuvia, totesin, että olisivat voineet jäädä ottamatta. Se on nyt todistettu, että viina pöhöttää ja väsyttää. Ja varmistettu on myös se, että 23 on paljon enemmän kuin 20. Tai sitten KY-vuosi vei viimeisetkin mehut, mitä tulee juhlimiseen enemmän kuin yhtenä päivänä viikossa.

Me tosiaan aloitettiin viikonloppu torstaina kalsarikänneillä ja komedialla. Jessican goonsunriset upposivat vähintään yhtä hyvin kuin vanhat kunnon rakkauskomediatkin. Margie oli jälleen vauhdissa, mikä takasi hyvät vatsalihastreenit pelkästä nauramisesta. Se tyttö oikeesti näyttää 5-vuotiaalta riiviöltä lippalakissa. Miun ja Margien viikonloppu jatkui sitten reissulla Newcastleen, joka on pikkuruinen kaupunki noin 150 kilometriä Sydneystä pohjoiseen. Margen pari kaveria Kansasista, Jessica ja Maggie, on siellä opiskelemassa ja sinne siis… Junalla pääsee ja taksilla kans. Kaupunki ei sinänsä ollut mitenkään ihmeellinen, mutta hauskaa oli silti.

Koko viikonloppu oli sitten perinteistä opiskelijaelämää kerrakseen. Asuttiin pienten parikymppisten (oikeesti kolme vuotta on iso ikäero!) kanssa dormeissa ja päiväohjelmaan kuului juomista, juomista ja juomista. Mä en oikeesti viitsi edes julkaista sitä kolmen päivän tapahtumamateriaalia. Voin vaan sanoa, että mä olen ainakin nauranut PALJON! Ainiin, ja uusi vastaus kaikkeen on ”Are you shitting me?”. Lauantaina tehtiin sivistynyt viininmaistelureissu Hunter Valleyyn. Hunter Valleyn alueella on yli 100 toinen toistaan ihanampaa viinitilaa, joten oli vara, mistä valita. Mukavien ilmaisten lasillisten ja väsymyksen huuruissa haaveilin hevosista ja omasta tilasta niissä ihanissa laaksoissa. Joo, ei kontattu takaisin, vaikka vähän oli sellainen kikatusolo… Ja tämä otetaan sitten Johku-Pohkun kanssa uusiksi heti perjantaina, by bike! Perästä kuuluu…

Nyt olisi onnetonta opiskelua luvassa. Kaksi ryhmätyötä ja yksi presis ennen kokeita. Voiton puolella, kai... Wish me luck, I need it.

Hyvä Suomi!

2006-05-21T10:55:00.000Z

Ensinnäkin kiitos niille ihanille sieluille, jotka herättivät miut viime yönä. Olihan se sellanen uutinen, että pitikin keskellä yötä kertoa. Siis no hard feelings! Jopa unenpöpperössä tajusin, että tämä tapahtuma on muuttava kansakuntamme historian ikuisiksi ajoiksi ja nostava kansallisen itsetuntomme aivan uudelle tasolle.

Mutta oikeesti.. Tänään ystäväni aina Jenkkilästä Makedoniaan ovat onnitelleet mua. Ja kaiken lisäksi Lordia oli näytetty Australian uutisissa! What?! Voi vaan sanoa, että onpas kivaa olla suomalainen. Alkaa vaan nyppiä, kun missasin jo lätkän olympiamitalit ja nyt tää viisuvoitto... ;)

Suklaata, suklaata...

2006-05-19T07:22:00.000Z

Joistain pahoista tavoista ei pääse, vaikka matkustaisi maapallon toiselle puolelle. Tämä kuluva viikko ei ole ollut mitään muuta kuin suklaan syömistä ja vastapainoksi salilla ravaamista. Erityisen ihanaa on se, että täällä pyörii body combat ja opet on ihan ihkuja!:) Aika normaalia elämää siis... Meillä on myös taas rauha talossa - pari vipoa päivää on vietetty Smallville-maratonia. Oh, I love Clark Kent!

Joo tiedetään, että Australiassa ollaan ja pitäis mennä ulos ja tehdä sitä ja tätä (ennen kaikkea pokailla surffareita rantakapakoissa, heh!). Ongelma on se, että ollaan myös opiskelijoita ja rahaa on rajallisesti (pitihän mun ostaa äsken uusia vaatteita). Ja ollaan myös opiskelijoita, joita kidutetaan oppilaitoksessa nimeltään UNSW. Mä olen kironnut ryhmätyöt miljoona kertaa tän kevään aikana. En siks, ettenkö tykkäis ryhmätöistä yleensä, mutta täällä ihmisillä on uskomattomia vaikeuksia tajuta, että tapaamisiin pitää tulla ja papereilla on dedikset. Toisaalta, tietäen, että markkinoinnin laitos ei tunne 70 pistettä ylittäviä arvosanoja, niin who cares. Mun opiskelupaineet helpotti eilen, kun markkinoinnin korkeakoulusihteeri ilmoitti, että voin valita arvosanat siirrettäviksi pass/fail-mallilla (miksi en kysynyt tätä aikaisemmin?!). Kiitos ja kumarrus, nyt otan aussiasenteella viimeiset viikot koulun kanssa. Hyvä asenne juuri tenttien alla.

Noh, mun ajatukset alkaa myös pikku hiljaa hiipiä kohti toukokuun loppua. Ensinnäkin, kaikki ryhmätyöt on silloin ohi. Toiseksi, ensin Johku ja sitten Ama ja Hanski tulee tänne ilahduttamaan mua. Jee! Luvassa on ainakin viininmaistelua ja tankojuoppoilua sekä reissu Brisbaneen ja Surfers Paradiseen (ostan sieltä ne tuliaissurffarit, joten saa laittaa toiveita hiustenväristä jne. tulemaan!).

Nyt mä lähden purkamaan energiaa salille. Ainiin, pakko kertoa, että täällä on edelleen ihanan aurinkoista ja lämmintäkin yli 20! Ja jengi käyttää talvitakkeja, jessus...

Miksi oi miksi?

2006-05-10T09:14:00.000Z

Tämä on just tätä. Mulla olisi miljoona asiaa (tylsää kouluasiaa) tehtävänä, mutta luonnollisesti silloin kaikki muu kiinnostaa enemmän. Ja voi tätä ärsytyksen määrää...

Onko mun pakko asua sikalassa? Onko kaunis talo pakko muuttaa sikalaksi vain siksi, että 2/5 on joko laiskoja tai sydämessään Putte Possun bestiksiä? Alkaa kimppa-asumisen kääntöpuolet taas muistua mieleen. Mun tekis mieli kirjottaa vessanpönttöön, että harjaa saa käyttää. Ja mun tekis mieli kirjottaa lattiaan, että roskat roskikseen, ei tänne. Ja mun tekis mieli kirjottaa tiskialtaaseen, että kuuma vesi pesee paremmin kuin kylmä. Ja mun tekis mieli kirjottaa lautaseen, että syön omaa ruokaani, en sitä, mitä edellinen ei viitsinyt pestä pois lautasesta. Se on kivaa, kun yksi on kipeenä niin kolme on kipeenä. Kahdella on ilmeisesti kehittynyt sellainen immuunisysteemi, joka kestää mitä vaan. Enkä ihmettele yhtään näillä elintavoilla... Jos mulla ei olisi kahta ihanaa jenkkikämppistä, luulisin, että tää on joku kulttuurijuttu. Mutta kun mulla on, niin tän täytyy olla vaan ihmisten henkilökohtaisia mieltymyksiä roskiin, ötököihin ja muuhun yhtä ihanaan.

Miksi mä en voi maksaa pankkikortilla tai luottokortilla? Miks mun pitää ostaa kauppa tyhjäksi, jos haluan käyttää korttia? Tämähän on Australia, tämähän on länsimaa. Mutta mut yllätetään sata kertaa päivässä (kaupassa, baarissa, kahvilassa, missä vaan) ja mulle kerrotaan (ystävällisesti kylläkin yleensä), et sorry love, ei korttia. Oon siis aina rahaton ja kyvytön ostamaan yhtään mitään. Paitsi vaatekaupoissa, jotka ilomielin viilaa korttia.

Miksi mä aina meinaan jäädä auton alle, kun yritän juosta kotoa kampukselle? Miksi mä aina törmään ihmisiin kampuksella? Yleensä pieniin aasialaisiin... Varmaan siksi, että autojen lisäksi ihmiset kulkee ihan nurinkurin. Rullaportaat, kävelytiet ja ihan kaikki noudattaa ihan eri liikennesääntöjä. Ja sit kun mä kerrankin noudatan täkäläisiä sääntöjä, mä törmään taas, koska olen kerrankin kohdannut jonkun toisen yhtä hämmentyneen.

Ja mikä tätä säätä vaivaa? Miksi taloissa ei ole keskuslämmitystä? Miksi tarvitsen iltaisin villasukkia ja miksi nenäni on joka aamu jäässä? Mutta miksi silti voin ottaa aurinkoa ja miksi silti tarvitsen paksun kerroksen aurinkovoidetta, etten palaisi? Ei ymmärrä!

On tämä niin ristiriitaista. Ehkä tää on se vaihe, kun alan tajuta, miten erilailla kaikki on. Eikä ees oo.. Tää ei oo mikään vaihe, tää on vaan elämää. Ja hauskinta on se, et pääosin mua naurattaa nää ristiriidat. Nyt kun tiedän, et tää tosiaan on vaan elämää. Ja nyt mä jatkan opiskelua tai ehkä mä käyn kaupassa, ostan suklaata ja katson leffaa. Whatever...

Melbourne, everything you need

2006-05-08T03:00:00.000Z

Takana on aivan loistava viikonloppu. Marge (mun kansasilainen kamppis, jonka oikea nimi on Margery) ja mina lennettiin torstai-iltana Sydneysta Melbourneen. Melbourne on Australian toiseksi suurin kaupunki. Sen sanotaan olevan enemman eurooppalainen kaupunki rennon ilmapiirinsa ja vanhojen rakennustensa ansiosta. Usein ihmiset rakastavat Melbournea vielakin enemman kuin Sydneya. Mina olin tietysti skeptinen, koska ensirakkauteni Sydneyyn on lujaa tekoa...

Torstai-iltana etsiydyttiin lentokentalta meidan hostellille, joka sijaitsi trendikkaassa St Kildan kaupunginosassa. Tama hostelli ei muita hostelleja ole nahnytkaan. Se oli ihan uusi ja kaikki oli niin siistia. Meilla oli kuuden hengen huone, mutta olipas tuuria, kun asutettiin huonetta ihan kahdestaan koko viikonloppu ja kaytossa oli pesuhuone just for us.

Perjantaina seikkailtiin Melbournessa. Meilla oli vahan ongelmia julkisen liikenteen kanssa. Ihan kun en ennen olisi raitiovaunua nahnyt. Niiden lippuautomaatit ei syo seteleita, joten paaasiassa me tytot matkustettiin sitten ilman lippuja ihan kuin Helsingissa ikaan. Tehtiin kierros Old Melbourne Gaolissa, joka on 1800-luvulla toiminut vankila ja palvelee nykyaan museona. Ned Kelly (se kuuluisa aussi lainsuojaton, josta on tehty leffakin, aah Heath Ledger) hirtettiin kyseisessa vankilassa. Oli aika spookya. Loppupaiva menikin mukavasti shoppaillessa Melbournen kuuluisalla Chappel Streetilla, joka on pullollaan ihania butiikkeja, jotka luonnollisesti ovat pullollaan ihania vaatteita ihanissa hinnoissa. Oi aiti, mun budjetti horjuu! Ja kaiken lisaksi se sopojen kahviloiden ja ravintoloiden maara pakottaa syomaan enemman kuin kukkaro tai napa sallii. Illalla mentiin ulos ja loydettiin ehka Melbournen rakaisin yokerho - noh, saatiin ainakin kunnon naurut.

Lauantaina meilla oli sitten retkipaiva. Kunnon partiolaiset... The Great Ocean Road on yksi must paikoista Australiasta, enka ihmettele yhtaan. Se on siis muutaman sata kilometria pitka serpentiinitie pitkin Australian etelarannikkoa. Matkalle mahtuu mita kauneimpia maisemia, joista ehka kuuluisin on The Twelve Apostles. Nahtiin myos sortunut London bridge, kaunista sademetsaa, koaloita jne. Naissa paikoissa sita vaan pysahtyy ihmettelemaan luonnon kauneutta ja hiljaiseksi vetaa. Pienesta matkapahoinvoinnista huolimatta todettiin Margen kanssa, etta oli kannattava reissu. Meidan matkaopas/kuljettaja oli kylla ehka hiukan pelottava. Aluksi se puhui liikaa ja matkan paatteeksi oltiin varmoja, etta se yrittaa kaannyttaa meita johonkin uskoon.

Sunnuntaina shoppailu ja syominen jatkui. St Kildassa on tsiljoona ihanaa kahvilaa, joiden tiskit on taynna niin herkullisia kakkuja ja leivoksia. Me sovittiin, etta talla viikolla ei syoda. :D Mentiin Queen Victoria Marketiin, joka siis tarkoittaa valtavaa markkina-aluetta ihan Melbournen keskustassa. Sielta sitten irtosi mukaan taas matkamuistoja, koruja, vaatteita ja muuta mukavaa. Uponneita kustannuksia ei muistella pahalla!

Oli siis kaiken kaikkiaan aivan mahtava reissu. Melbourne oli ihan tyttokaupunki ja meilla Margen kanssa muutenkin juttu luisti. Me todella tarvittiin taa hermoloma meidan "mielenkiintoisista" kamppiksista. Nyt arki jatkuu ja kukkaron nyorit pidetaan tiukalla seuraavat viikot. Paljon on viela sivuja kirjoittamatta, mutta hyvassa vauhdissa ollaan. Ja parin viikon paasta ma saankin sit tervetulleen vieraiden tulvan. Jippii!

Viinia kuin vetta

2006-04-30T03:31:00.000Z

Ma istun kirjastossa ja yritan tehda brand auditia IBM:sta. On sunnuntai, aurinko paistaa ja paahan sattuu. Itku pitkasta ilosta vai mitenka se nyt menikaan...

Kulunut viikko on ollut mielialojen suhteen kovin vaihteleva. Alkuviikko oli tuskaa ja karsimysta. Ei oo kivaa olla kipeena, lukea tenttiin ja yrittaa kirjottaa raportteja, kun ei tieda, mita pitas kirjottaa. Ei oo sekaan kiva, etta tentissa loppuu aika kesken ja budjetti pissii pahasti. Jossain vaiheessa viikkoa kuitenkin valo palasi tunnelin paahan ja Sydney sai taas hymyn huulilla. Olen ihan intomielella suunnitellut parin seuraavan kuukauden matkusteluja. Intoa lisaa se, etta liuta ihania ihmisia on tulossa tanne.

Eilen vietettiin Sydney-paivaa Danin, Heatherin, Chrisin ja parin Chrisin kaverin kanssa. Chris ja sen kaverit on ausseja, mutta paivan kestaneella kaupunkikierroksella kylla muutaman kerran mietittiin, etta noinkohan naa pojat asuu tassa kaupungissa. Eihan ne ollut tutkineet kaunista kotikaupunkiaan ollenkaan. Mentiin Rocksiin markkinoille ja sitten ihan mahtavaan pannukakkuravintolaan "lounaalle". Mun lounas oli kolme jattikokoista pannukakkua, suklaajaateloa, suklaakastiketta ja pahkinoita! Me like. Rocks on yksi ihanimmista Sydneyn kaupunginosista. Siella on sopoja pikku kahviloita, ravintoloita ja kauppoja ja erityisesti lauantaina markkinoiden aikaan siella on ihan erityislaatuinen tunnelma. Rocksista edettiin Darling Harbouriin, Chinatowniin ja Paddy's marketiin. Oli kovin mukava paiva ja aurinko paistoi eika taas vaihteeksi talvesta tietoakaan.

Eilen illalla oli sitten Lesleyn synttarit. Voi voi... Drinkkeja, viinia ja olutta 2,80 dollarilla per lasi. Sehan on melkein ilmasta... Viinia voi juoda kuin vetta. Se on baareissa yleensa halvempaa kuin kalja. Ja yleensa se on aika hyvaa, varsinkin siina vaiheessa, kun on juonut useamman lasillisen.;) Tarkoitus oli sitten jatkaa tasta halvan viinan rakalasta johonkin tasomestaan. Kavi kuitenkin niin, etta yksi meidan porukasta (en mina, uskokaa tai alkaa) alkoi voimaan kovin pahoin ja otettiin sitten taksi kotiin. Taksin saaminen oli tappelun takana, kun nuokkuva ystavamme oli kovin harmaa. Kun vihdoin paastiin kotiin, taksikuski aloitti loputtoman helpotuksen huokailun. Musta se oli aika huvittavaa. No mutta, oli ihan huisin hauska ilta. Sain siis osani Wappuhumalasta, vaikka taalla ei vappua oikeesti juhlitakaan. Pistan kuvia tulemaan jahka ehdin.

Hauskaa Wappua kaikille!:)

It was an adventure (kuvien kanssa)

2006-04-26T13:37:00.000Z

Takana on 10 päivää seikkailua ja reppumatkailua Australian itärannikolla. Ei voi sanoa, että lepolomasta oli kysymys, mutta sata kokemusta rikkaampana jälleen tallataan Sydneyn katuja. This is how the story goes…

14.-17.4. Hervey Bay ja Fraser Island

Perjantaiaamuna noin kaksi viikkoa sitten Danielle, Ben ja minä suunnattiin reppuinemme Sydneyn lentokentälle. Minun pieni Soneralta armolahjana saatu koulureppuni herätti suurta huvitusta ja ihmetystä matkakumppaneissani. ”Tuossa repussako on kaikki, mitä diiva matkalla tarvitsee?” Puhukaa peilille, matkalaukkuja raahaavat jenkit. :D Noh, noustiin siis koneeseen ja nokka kohti Hervey Bayta. Lentokenttämeininki oli aussitapaan hyvin letkeää. Missään vaiheessa ei kukaan kysynyt henkilöllisyystodistuksia, mikä tietysti herätti hämmästystä muutaman kuukauden takaisen Heathrow-härdellin jälkeen. Pari tuntia myöhemmin sitten saavuttiin Queenslandin kosteaan ilmanalaan. Hervey Bay oli pieni pääsiäisväsymyksessä uinuva kyläpahanen, jonka elämä keskittyi yhden Esplanadin varrelle. Ensimmäinen lomapäivä kului mukavasti rannalla makoillessa. Ja oi, kuinka kauniita simpukoita keräsin. Ihania!

Seuraavana aamuna ei armoa tunnettu. Herätyskello pakotti jättämään hostellin hikisen sängyn muutaman tunnin unien jälkeen. Seikkailu maailman suurimmalla hiekkasaarella Fraser Islandilla oli alkamassa. Me muodostettiin kymmenen hengen kansainväliset ryhmät ja saatiin ryhmälle oma jeeppi, pari telttaa ja muuta telttailukamaa. Meidän ryhmässä oli mun ja jenkkien lisäksi pari kanadalaista, yksi hassu ranskalainen ja neljä brittiä. Ryhmän kanssa tehtiin pikaruokaostokset ja rynnättiin satamaan. Ostoksia tehdessä vakuutuin siitä, että harva niistä tyypeistä oli koskaan ollut telttailemassa. Me käytännöllisesti katsoen istuttiin ruokien päällä, kun jengiltä vähän lähti homma hanskasta ruokataivaassa. Noh, muutamaa tuntia myöhemmin löydettiin itsemme Fraser Islandin ralliradalta. Siinä reissussa oli todella safarirallin makua. Uskokaa tai älkää, mutta saaren highway on nimeltään The 75-mile Beach ja toden totta niin autot kuin lentokoneetkin kulkevat pitkin tätä upeaa hiekkarantaa. Liikenne elää nousu- ja laskuvesien armoilla. Nousuveden aikaan kun ei juuri tiestä ole tietoakaan. Jos jossain vaiheessa eksyy rannalta muille reiteille, on vastassa elämän esterata kaikkine mutakuoppineen ja vesihautoineen. Ja siellä minä tyttökin hyppäsin ensimmäistä kertaa rattiin, joka istuu auton oikealla puolella. Testasin taitoni niin rannalla kuin esteradoillakin ja tärisin hela tiden. Oli sellanen luonnon vuoristorata, että en heti unohda. Jokaisessa kuopassa tuntui, että korkea ja painava jeeppimme ottaa kohta kylkikosketusta. Onneksi mulla oli ihana britti-Mark kartturina, joka valoi uskoa tiukoissa paikoissa.

Yöt vietettiin sitten hyvin luonnonläheisesti teltoissa. Ensimmäinen yömaja oli todellinen beach resort. Teltat pystytettiin uljaasti dyynille ihan vesirajan lähelle. Eipä sen lähemmäksi rantaa voi juuri majaansa rakentaa. Oikeastaan meidän telttapaikka osoittautui laittomaksi ja saatiin rangerilta vähän noottia. Ei onneksi kuitenkaan sakkoja. Ilta kului tähtitaivasta ihaillessa. Kaikki eteläisen pallonpuoliskon tähtikuviot oli niin selkeästi näkyvillä. Mä näin jopa kaksi tähdenlentoa! Toivoin kyllä…Kauniista merenkuohusta huolimatta ei uni teltassa juuri tullut. Ei mun juttu, kuten varmaan tiedätte. Kaiken lisäksi nähtiin dingojen vaanivan meidän leirin ympärillä ennen nukkumaan menoa, joten vähän jänskätti. Oli aika spooky tunnelma, kun näki vaan kiiluvia silmiä pimeydessä. Fraser Islandilla ei muusta puhuttukaan kuin dingoturvallisuudesta. Vessaankaan (siis puskaan) ei olisi saanut mennä yksin. Minä menin ja sain paljon satikutia!:)

Toisena päivänä ajeltiin pitkin rantaa ja katseltiin luonnonnähtävyyksiä. Oli niin kaunista! Harmillista on se, että sinulla on edessäsi 75 mailia ihanaa hiekkarantaa etkä saa uida meressä. Siellä on niin paljon haita, että saattaisi jalka jos toinenkin lähteä.

Toinen yö oli sitten painajainen. Vettä tuli kuin saavista ja luultiin jo olevamme sykloonin silmässä. Mun yö koostui lähinnä jenkkien kuorsauksen kuuntelusta ja makuupussin käyttämisestä kilpenä sadepisaroilta. Aamuyöllä kapusin pakun takaosaan sosialisoimaan. Viimeinen päivä oli valitettavasti vähän pilvinen. Se ei kuitenkaan vienyt valoa niiltä kauniilta paikoilta, joita nähtiin. Lake Wabby on uskomattoman kaunis järvi, jonka toiselta rannalta kohoaa subtrooppinen sademetsä ja toiselta valtavat hiekkadyynit. Lake McKenzie puolestaan on auringopalvojan paratiisi. Vesi oli kirkkaan sinistä ja hiekka puhtaanvalkoista. Kaunista oli, mutta enpä varmaan ole pitkään aikaan nauttinut niin paljon suihkusta ja puhtaasta vaatteista kuin tämän hiekkasafarin jälkeen.

18.-21.4. Airlie Beach ja Whitsundays

Suihkun jälkeen suunnattiin sitten bussipysäkille ja unelmien yö yöbussissa odotti tuloaan. Se bussimatka oli kyllä kaikkea muuta kuin onnistunut. Bussi oli ensinnäkin puolitoista tuntia myöhässä. Kun bussi vihdoin tuli ja päästiin matkaan, tuli rengasrikko ja 13 tuntinen bussimatka venyi 20 tuntiseksi. Jippii! Kaikki kauhutarinat yöbusseista ovat siis totta myös täällä läntisen sivistyksen valtakunnassa.

Seuraavana iltapäivänä saavuttiin vihdoin Airlie Beachille. Se oli kaunis pieni satamakaupunki, jonka kauppoihin onnistuin lyhennetystä päivästä huolimatta tuhlaamaan mukavan summan rahaa. Hostellissa tapasin myös Joonaksen Suomesta. Oli aika jeejee puhua pari sanaa suomea. Tässä vaiheessa jenkkikämppikseni oli jo aiheuttanut minulle pari vuosirengasta lisää. Seuraavana päivänä oli seikkailumme toisen etapin vuoro. Noustiin armaaseen purjelaivaamme, joka nimellä Dream Catcher seilasi. Oli hieno paatti! Pahoinvointipillerien voimalla tämä tyttökin selvisi purjehduksesta kuin merimies konsanaan. Meitä oli laivalla neljätoista; minä, jenkit ja paljon brittejä. Kipparina oli alun perin itävaltalainen Dieter, jolla oli sata tarinaa kerrottavana. Hosti oli merimiesten röhönaurulla varustettu Cory. Olin ihan varma, että se käyttää lihaveistä yöllä ja murhaa meidät kaikki. Siellä siis purjehdittiin Whitsundaysien rantoja pari päivää. Näin tällä matkalla paratiisin. The Whitehaven Beach on takuulla maailman kaunein ranta. Sitä pitäisi kutsua The White Heaven Beachiksi, jos minulta kysytään. Olisin voinut jäädä sinne iäksi. Hiekka oli niin valkoista ja vesi välkehti kaikissa sinisen sävyissä. Ja rannalla ei ollut tuhansia möhömahaturisteja, siellä ei ollut juuri ketään! No, ranta piti jättää taakse, koska edessä oli ensikosketus The Great Barrier Reefiin. Kyllä, se on ihmeellinen ja se on kaunis. Siitäkin huolimatta, että meidät puettiin päästä varpaisiin suojapukuihin. Whitsundaysin rantoja asuttavat box jelly fishit, jotka pystyvät tappamaan ihmisen noin 10 minuutissa. Pisto aiheuttaa niin pahat vatsakivut, jotka johtavat kuolettavaan sydänkohtaukseen. Mukavinta on se, että nämä pikku veijarit ovat parin senttimetrin kokoisia ja värittömiä. Kaksi kertaa mietin, että onko tämä nyt vähän uhkarohkeaa, mutta kyllä se riutta oli nähtävä. Ja eipähän hait juuri pelottaneet!:)
22.-22.4. Cairns

Niin oli purjehdus takana ja kaikki edelleen elossa. Edessä oli toinen yöbussimatka. Pelko pepussa noustiin bussiin. Tällä kertaa päästiin perille Cairnsiin luvatussa 10 tunnissa. Cairns on itärannikon pohjoisin kaupunki. Sama paikka, jonne syklooni Larry iski noin kuukausi sitten. Pohjoisessa riehui meidän loman aikana toinenkin syklooni, mikä sitten aiheutti meille vähän sateita. Sellaista se elämä tropiikissa on. Onneksi ei sateita pahempaa luonnonvoimaa tällä kertaa tarvinnut kokea. Cairns oli aikalailla turistikaupunki. Mukavinta oli paeta tässä vaiheessa jo vitutusrajan ylittäneitä jenkkejä kauniiseen kahvilaan kirja kainalossa. Älkää käsittäkö väärin, jenkkikaverini ovat ihania ihmisiä, mutta 10 päivää ja 24/7 lähentelee yliannostusta. Viimeinen sunnuntai vietettiin siten jälleen korallilla snorklatessa. Joka kerta ne kalat ja korallit nähdessä haukkoo vaan henkeään. Se maailma on niin uskomaton. Mun koko loman ehdoton kohokohta oli se, kun näin oikean merikilpikonnan. Se oli niin lähellä, että saatoin koskea sitä ja leikkiä sen kanssa. Eläinrakas kun olen, eivät kyyneleet olleet kaukana. Ne silmät… En unohda niitä koskaan. Se vilkutti, kun me lähdettiin. Nyyh!

Loman TOP3:t ihan vaan tätä romaania tiivistääkseni:

TOP3 parhaat:
1. Merikilpikonna Konnanen ja ne silmät
2. The Whitehaven Beach
3. Rallirata The 75-mile Beach

TOP3 huonoimmat:
1. Kaatosade ja teltta
2. Rengasrikko ja yöbussi
3. Eri aalloilla lainehtivat jenkit

Olipahan reissu, tulipahan tehtyä. Nyt ollaan takasin Sydneyssä. Oli siis unohtumaton seikkailu, mutta voi kuinka rakastan kotiani Sydneyssä. Puhtaita vaatteita, omaa sänkyä…. Etenkin kun sain matkalta mukaani vyöruusun tai jonkun muun vastaavan. Pari viimeistä päivää olen hammasta purren kestänyt kipua. Onneksi pääsin heti lääkäriin ja oli niin ihana lääkäri, että antoi mulle lääkkeet ilmatteeksi, kun ne muuten olisivat maksaneet jotain 200 euroa. Halleluja! Tämä päivä vielä kruunasi kaiken. Mulla oli tentti, johon olin ahkerasti opiskellut. Mutta voi sitä vitutuksen määrää, kun tajusin, että mulla on puolitoista tuntia aikaa vastata 30 monivalintakysymykseen, kahteen esseeseen ja neljään lyhyeen kysymykseen. Perästä kuuluu… Täällä ei arvosanoilla juhlita!

Nyt istun Randwickissä kahvilassa ja kuvittelen olevani kirjailija…:) Haleja kaikille!

P.S. Kuvat seuraa perässä, kunhan tää systeemi suostuu lataamaan ne.

Intiaanikesaa ja villasukkia

2006-04-12T10:13:00.000Z

Australialla on monet kasvot. Taallahan on tosiaan sydansyksy ja surffiopettajani haistoi talven jo kuukausi sitten. Mina pieni suomalainen en kuitenkaan suostu puhumaan syksysta. Viimeiset kolme paivaa ovat olleet KUUMIA! Mittarit huutaa 30 astetta ja mina tytto hikoilen ja skippaan luentoja, jotta voisin karistaa itseani rannalla. Pitaa takoa silloin, kun rauta on kuumaa. Muutenkin joka aamu on heratty siihen, etta taivas on kauniin sininen ja aurinko lammittaa takapihan kivetyksia. Me like! Yot on sitten ihan eri juttu (tai aamut, jos pitaa herata ennen kymmenta). Mummin neulomat villasukat eivat todellakaan olleet liioittelua. Taalla kun taloja ei viitsita eristaa, niin sitten tutistaan pimean tullen ja kunnolla. Tuulettimet vaihdetaan pattereihin ja sita rataa. Fingers crossed, etta lamminta riittaa viela piitkaan.

Noh, perjantaina joka tapauksessa alkaa loma ja suuntana pohjoinen (kuinka ironista suomalaisesta nakovinkkelista!). Pohjoinen tarkoittaa siis lamminta tai kuumaa. Ja mahdollisia myrskyja ja syklooneja... Toivotaan, etta vain ensimmaista. Kymmenen paivaa saatte olla rauhassa, koska sivistys on meidan matkustusreiteista kaukana. Telttamajoitus ja pussipastaa.

Eilen kuitenkin sivistettiin itseamme ja oltiin baletissa kuuluisassa Oopperatalossa. Maisemat oli kaiken kaikkiaan upeat ja baletti mykistava. Nautittiin Danin kanssa todella! Ne kissaihmiset oli niin sulavia ja hallittuja, etta kateeksi kay. Ja Oopperatalo on varmasti kaiken hehkutuksen arvoinen.

Lupaan ladata loman jalkeen kuvia taman kuivan tekstin sekaan. Jostain syysta lataaminen vaan kay niin hitaasti, etta busy businessihminen ei ehdi odotella. Mutta nyt so long, Sydney vaikenee, mutta vain toistaiseksi...:)

Taking it back

2006-04-09T14:13:00.000Z

Mulla on takana "aivot narikkaan"-viikonloppu. En ole siis tehnyt mitään yleishyödyllistä ja mahtavaa, mitä nyt tuhonnut omaa budjettiani vanhempieni iloksi. Perjantaina tehtiin kierros Taronga Zoo:ssa. Eläintarhalla on juhlavuosi meneillään ja poloiset opiskelijat pääsee sisään mukavaan sopuhintaan. Eläintarha oli arvatenkin ihana kaikkine karvaturreineen. Kirahvit oli ihan mun suosikkeja. Isoissa eläimissä on voimaa... Koolla on siis väliä. Simpanssit oli tietysti todella hauskoja. Tiesittekö, että ihmisen ja simpanssin DNA:t poikkeaa toisistaan vain noin 1,5%? Ja simpanssit ymmärtää 70% siitä mitä me puhutaan. Varovasti siis niiden kanssa. Yksi simpanssi on vahvempi kuin viisi miestä, you know. Parasta eläintarhavierailussa on lautta-ajelu. Sydney näyttää parhaat puolensa vesiperspektiivistä. Tulen siis seilaamaan vielä useita kertoja.

Se, että missasin kaatiksen, otti koville. Lauantaina siis tein tasan sitä, mistä eniten tykkään. Menin combatiin ja sit rannalle. Coogeessa oli jälleen äkäiset aallot ja surf rescue pelasti ainakin viisi ihmistä, jotka aalto vei merelle. Ranta oli siis jälleen suljettu uimareilta (sehän ei mun ruskettamista tietysti haitannut!). Tänään merellä oli ollut myrskyjä ja rannalla jälleen vaaratilanteita. Merellä aallot oli olleet hurjan suuria ja mm. James ja kumppanit oli turvallisuussyistä keskeyttäneet niiden sukellukset. Meren raivoa ei täällä kannata aliarvioida.

Tänä aamuna päätettiin Danin kanssa, että shoppailusta on nyt liian pitkä aika. Tehtiin siis reissu Paddy's Marketiin Hay Streetille. Se oli sitten ihan kunnon markkinameininkiä halpoine koru- ja vaatekojuineen. Joudun ehkä menemään sinne uudestaan. Nyt alkaa väsyttää. Oltiin Lizin kanssa tissuttelemassa ja taisin juoda jonkun Strong Bow:n liikaa. Meidän suomi-makedoniahuumori oli aika samalla aaltopituudella ja musta tuntuu, että me oltiin aika äänekkäitä. Whatever, täällä ei onneksi kukaan katso pahasti hiukan humalaisia opiskelijoita.:)

Ei aikaa elamalle

2006-04-06T05:31:00.000Z

Kylla se vaan niin on, etta paratiisissakin on arki. Viimeset puolitoista viikkoa tama tytto on viettanyt lukemattoman maaran tunteja konetta naputellen. Tanaan juhlallisesti olen ojentanut paperin jos toisenkin ja huokaissut helpotuksesta meni miten meni. Taalla proffat ei turhaan viitsi antaa ohjeita palautettavien tekemiseen etukateen. Niista on parempi kertoa paivaa ennen palautusta, etta tassa tyossa muuten kaytetaan Harvardin viittaustekniikkaa. Pitaa kuulemma kysya kaikkea erikseen. Ja senhan tekee luokka taynna vaihto-opiskelijoita, jotka muutenkin on enemman tai vahemman kassalla. Hallelujaa oma-aloitteisuus!:)

Noh, seuraavat pari viikkoa pyhitan siis elamalle enka arkirutiineille. Viikon paasta perjantaina alkaa loma, josta unelmoin kiihtyvalla tahdilla. Tarkoituksena on siis koluta 10 paivaa itarannikkoa. Ensiksi lennetaan Fraser Islandille, joka on maailman suurin hiekkasaari. Siella sitten tutkitaan luonnon ihmeita ja viiletetaan maastureilla pitkin hiekkaa. Ja nukutaan teltassa... Silloin jos koskaan naen painajaisia hamahakeista ja muista ottiaisista, jotka pyrkivat jakamaan makuupussin kanssani. Fraserilta jatketaan Whitsundaysille ja vietaan pari paivaa purjehtien ja island hoppingia harjoittaen. Mulle tama siis tarkoittaa 8 tuntista paivaa aurinkoa palvoen. Dani varmaan menettaa hermot ensimmaisena paivana, mutta onhan silla Ben seurana.:D Matka huipentuu sitten Cairnsiin ja snorklailuun korallilla. Mua on peloteltu box jelly fisheista. Nama pikku fisut majailevat juuri tahan aikaan juuri Cairnsin liepeilla ja tappavat ihmisen 10 minuutissa. Pistosta saa kuulemma niin pahat vatsakivut, etta lopulta kuolee kivusta aiheutuvaan sydankohtaukseen. Ma saataan viela miettia, etta kuinka kauan pulikoin siella meressa. Ja toivon myos kovasti, etta sykloonin jalkeiset sateet yms. vaistyvat ennen kuin meidan poppoo saapuu mestoille.

Taalla aletaan siis orientoitua lomaan ja viikonlopun viettoon. Viikonloppuna jatkan Sydney ekskursiota... Kotikaupunki on edelleen suurelta osin tutkimaton suuruus. Jannaa!

Tavisviikko takana

2006-03-31T00:19:00.000Z

Vihdoinkin tavallista tavallisempi viikko takana. Arki löysi minut kovasta piilottelusta huolimatta. Sehän tarkoittaa sitä, että muiden nukkuessa minä tyttö olen naputtanut konetta ja ratkaissut kaiken maailman markkinointiongelmia. On tässä muutaman kerran käynyt valmistuminen mielessä. Varsinkin kun kampus vilisee hassuihin kaapuihin pukeutuneita vastavalmistuneita. Täytyy kyllä myöntää, että monena iltana olen sortunut löhöämään sohvalla tuijottaen Sinkkuelämän uusintoja DVD:ltä ja mutustellen TimTameja. Tai vaihtoehtoisesti olen tappanut aikaa urheilemalla. Tein mielenkiintoisen vaatetuksellisen havainnon tässä eräällä combat-tunnilla: ihmisillä ei ole aerobic-kenkiä lainkaan vaan kaikilla on normaalit lenkkarit tai tennarit siellä tunnilla.

Whatever, tiistaina oltiin Daniellen kanssa katsomassa Stand-uppia Newtownissa. Täällä on kuukauden kestävät komiikkafestivaalit meneillään ja esityksiä on joka ilta. Oli ihan hyvä show ja minäkin jopa ymmärsin suurimman osan mukavalla aussiaksentilla heitetyistä jutuista (Aussiaksentti on muuten niin siisti, että toivon sen tarttuvan mullekin. Erityisen ihana se on hengenpelastajilla!:P) Asiaan, illan biologinen oppi koski valaiden parittelumenoja ja valitettavasti mieleeni syövytetyt mielikuvat eivät jätä rauhaan. Joo, paluu Newtownista Randwickiin ei ollutkaan sitten bussiin ja sassiin -luokkaa ja jouduttiin vähän seikkailemaan paikallisilla rautateillä ja niin edelleen. Seikkailu on muuten jees, mutta Newtown kuuluu Sydneyn "watch your back"-paikkoihin ja seinät oli täynnä julisteita, joissa valistettiin ihmisiä alueella sattuneista raiskauksista. Lisäksi mulla oli mukana yksi amerikaano, joka ei juuri julkista liikennettä kotimaassaan ole käyttänyt. :) Noh, loppu hyvin kaikki hyvin.

Sunnuntaina me tehtiin Coastal Walk Coogeesta Bondille. Maisemat oli kuin postikortista. Me istuttiin varmaan tunti yksillä kallioilla ja katsottiin, miten aallot löi rantaan nostattaen valtavia vesipatsaita. Oli niin vaikuttavaa! Jos olisin taidemaalari tai kirjoittaisin päiväkirjaa, tietäisin tasan, minne mennä. Maanantaina muuten olin rannalla ja jopa Coogessa oli niin kovat aallot, että ranta jouduttiin sulkemaan uimareilta. Ja ihmiset surffasi Coogessa! Häh?! Joku sanoi, että me saadaan nyt sykloonin jälkituulia. Mä toivon, että syklooni on historiaa parin viikon päästä, kun loma alkaa ja me suunnataan nokat kohti pohjoista.

Ainiin, pitää vielä mainostaa, että me saatiin uusi kämppis tai pitäisikö sanoa kiintiöpoika meidän taloon. Sen nimi on James ja sen on Alaskasta. Huipputyyppi! Nostatti pisteitään kovasti, kun kertoi, et on suuri lätkäfani ja Saku Koivu on paras pelaaja maailmassa. Jee Suomi!

Oz Ihmemaa

2006-03-25T07:51:00.000Z

Onko kukaan nähnyt elokuvaa The Wizard of Oz? Australia joka myös nimellä Oz tunnetaan todellakin muistuttaa elokuvan ihmemaata monilla tavoilla. Totesin sen taas eilen, kun tehtiin Daniellen kanssa kierros Royal Botanic Gardensissa. On uskomatonta, että suurkaupungin keskutasta voi missään löytää mitään sellaista. Pelkkää virheää nurmea, erilaisia kasveja ja ruusutarhoja silmänkantamattomiin. Liikenteen melu korvautuu lintujen laululla. Näkymä, jossa valtavat rakennukset kohoavat kaiken vihreyden takana on vaan niin vaikuttava. Otin myös eilen ensimmäisen kosketukseni ISOJEN hämähäkkien kanssa. Todella toivon, että ne pysyvät kaukana mun reviiristä. Puutarhassa oli myös valtavien lepakkojen valtava yhdyskunta. Batman varmaan kokee Sydneyn tosi omakseen. Meinasin kans kävellä sellasen dragon-liskon päälle, kun ne vilistivät teiden yli siellä puistossa. Botanic ei todellakaan ole ainoa vehreävihreä paikka tässä suurenmoisessa cityssä. Mä olen niin happyhappy. Voin mennä milloin vaan tekemään juoksulenkkini siihen ihanaan Centennial Parkiin palmujen katveeseen ja samalla ihailla, kun ihmiset pelaa rugbya ja ratsastaa. Vielä miekin sinne hevosen selkään täällä kapuan. Odotan kieli pitkällä...:P

Eilen meillä oli kanssa pizzapartyt Heatherin ja Susanin luona Coogeessa. Meillä on perjantaiperinne, jolloin grillataan ja kokkaillaan muuten vaan isommalla porukalla. Eilen meitä oli ehkä kymmenen tyyppiä ja siisteintä oli se, et meillä oli kans aussiedustus. Sehän tarkoitti sitten sitä, että katsottiin Rugby League:a televisiosta ja yritettiin oppia sääntöjä. Rugbya ja jalkapalloa löytyy joka lähtöön, joten vähän on näin aluksi kassalla. Pitää kuitenkin opetella säännöt, että pysyy mukana paikallisten tarinoinnissa. Oli kiva ilta ja maha vieläkin täynnä pizzasta. Ilta jatkui luonnollisesti Coogee Bay:ssa, jossa sit törmäsin Matiin ja sen kavereihin. Oli aika hauskaa ja päädyin lopulta Heatherin ja Susanin sohvalle, kun en millään jaksanut kiivetä Coogesta takasin Randwickiin.

Tää päivä menikin hiekalla löhöillessä. Mulla oli hmm.. mitä äärimmäisen kokemus aussien sosiaalisuudesta. Joku tyyppi Melbournesta tuli lainaamaan multa aurinkorasvaa, pyysi levittään sitä sen selkään ja kaiken lisäksi linnottautui koko päiväksi mun seuraan. Se oli ihan hauska tyyppi ja rasvanlevitystä lukuun ottamatta oli tietysti kiva saada seuraa.

Kansainvalisia kuvioita

2006-03-22T23:18:00.000Z

Joskus ma taalla mietin, etta laskeutuiko se kone kuukausi sitten Sydneyn lentokentalle vai kenties Kiinaan tai Jenkkilaan. Meininki taalla on todella kansainvalista ja taytyy sanoa, etta mita enemman sita elaa sita enemman siita nauttii. Kampukseltakin voi ostaa lounaaksi sushia, kevatkaaryleita tai jotain perinteisempia salaatti/patonkihassakoita.

Enemmisto kampusalueen populaatiosta on aasialaista, mutta mukaan mahtuu jenkkeja, pikkiriikkisen eurooppalaisia ja onneksi myos niita aitoja ausseja. Taalla ei tunne itseaan niinkaan suomalaiseksi vaan ensimmaista kertaa mun elamassa aidosti eurooppalaiseksi. Ma olen taalla kylla pieni kaveleva ihme, kun suomalaisia ei juurikaan ole tielle sattunut ja sitahan ihmiset ihmettelee. Kansainvalisyys tiivistyy ah niin ihanissa ryhmatoissa. Yhdella kurssilla mulla on kolme aasialaista ryhmalaista. Vahan kestaa, etta oppii puremaan hammasta, kun ne yrittaa saada kollektiivipaatoksia aikaiseksi. Tassa tulee viela karsivallisyyden oppitunteja yksi jos toinenkin. Ne tytot on kamalan herttaisia, mutta niin kovin tehottomia.:) Muissa ryhmissa sitten onkin enemman edustusta Jenkeista, Makedoniasta ja niin edelleen ja sulassa sovussa jaetaan vastuut vauhdissa ja riennetaan eteenpain.

Kansainvalisen markkinoinnin luennot on jotain ihan parasta. En ole varmaan ikina ollut luennoilla niin hereilla. Viimeksi me puhuttiin muun muassa suoran kaantamisen vaaroista ja esimerkkiluettelo vaarista tulkinnoista sai kansan ulvomaan. Tosiaan kokispullon pohjaan on hyva laittaa huomautus, etta avataan toiselta puolelta tai Kiinassa jouluvaloja voi kayttaa seka sisalla etta ulkona. Tiesitteko?

Kivaa taa elama. Jotta aito Aussila ei tassa kansainvalisyyden karusellissa jaisi vieraaksi, pitaa sitten ottaa kaikki irti, kun tapaa oikean aussin. Kysymykset illallisella on sita luokkaa kuin "Syotteko te kengurua useinkin?" tai "Mita suojakerrointa sa yleensa kaytat?". Small talkia kerrakseen.

Nyt kansainvalisessa hengessa menen valistamaan kamppistani ilmaisen viinin vaaroista. Meilla oli kivaa eilen, kun se ei paassyt sisaan Coogeen kantakapakkaamme...:)

Paiskottu surffaaja

2006-03-18T11:14:00.000Z

Eilisen jälkeen mie tiedän, miltä vaatteista tuntuu,kun ne pyörii pesukoneessa. Tiedän myös, että suolavesi on todella suolaista - varsinkin jos sitä imee itseensä litratolkulla. Vietin siis eilisen päivän todelliseen aussitapaan meressä yrittäen päästä pystyyn surffilaudalleni valtavien aaltojen ajamana. Useimmiten ne aallot ajoivat tylysti ylitseni. Ja hitto että se tuntuu mukavalta. Suolavettä silmissä, merilevää jaloissa, jalkaan kahlittu lauta ajelehtii aalloissa ja vie sua mukanaan, onneksi kuitenkin rantaa kohti. Lopputuloksena kipeät lihakset ja rupiset polvet ja kyynärpäät. Tästä kaikesta voi siis päätellä, että surffaaminen ei ole yhtä helppoa, miltä se näyttää (en mie kyl niin kuvitellukkaan, mutta kuitenkin). Pari kertaa merenpohjaa kyntäessäni mietin elämää syntymästä siihen hetkeen, kun kelluin laudalla ja odotin aaltoa...

Tärkeintä on kuitenkin se, että mie toden totta pääsin pystyyn ja pääsin tuulettamaan kuin voittaja konsanaan. Aluksi me harjoiteltiin surffauksen aat ja ööt rannalla ja sit mentiin veteen taistelemaan luontoa vastaan. Onneksi tällä kertaa meduusat ja hait jättivät rannan rauhaan (niitä ihan oikeesti on meri pullollaan). Vastassa oli siis vaan vesimassat ja merilevät (isoja ja ällöjä). Meillä oli kaksi opettajaa ja tyhjä Cronullan hiekkaranta. Ranta on 5 km pitkä ja se on sama paikka, jossa rotumellakat käytiin joskus joulukuussa. Ei mellakoista tietoakaan, täysi paratiisi se oli. Opettajat oli niin perusaussisurffiäijiä, että voivoi. Siis loistava meininki ja niiden rento asenne auttoi kyllä sikana. Surffaus pääsi ehdottomasti mun TOP3:seen! Oli niin siistii!

Surffauksesta selvinneenä päivä jatkui sitten St. Paddy's Day:n merkeissä. Kyseessähän on siis irkkujuhla, jonka aussit ovat myös omaksuneet omakseen. Sydneyn kadut olivat siis pullollaan vihreisiin sonnustautuneita juhlijoita. Meidän juhlinta alkoi muutaman tunnin jonottamisella (jonoja on siis muuallekin kuin kuntiksiin). Lopulta päätettiin vaihtaa baaria, kun alkoi näyttää siltä, että sisäänpääsy kyseiseen irkkupubiin on mission impossible. Mentiin sitten johonkin mun mielestä barbaarikapakkaan, josssa ensimmäisen viiden minuutin aikana ainakin kolme miestä oli ehtinyt käpälöimään mua ja muutama muu kommentoimaan jotain epäsovinnaista. Siellä sitten olin jumissa (ja jalat ristissä) Daniellen tehdessä lähempää tuttavuutta yhden pienen irkkumiehen kanssa. Mulla oli siihen asti ihan hauskaa, kun pienen irkkumiehen kaveri sai päähänsä, että meillä on jokin neljännen asteen yhteys. Siinähän sitten diivailin ja saarnasin sille. Olen todella ylpeä itsestäni!

Unohtaakseni edellisillan tapahtumat marssin tänä aamuna kaupungille ja katsastin ostospaikat. Ja voi taivas, että oli olo kuin Liisalla Ihmemaassa. Kaupat (joita on todellakin tarpeeksi) olivat pullollaan tarjouksia ja kuinka pieni tyttönen voisikaan vastustaa kiusausta. Sinne meni sitten seuraavan viikon ruokarahat. Nuudelilinja jatkuu, mutta onpahan ainakin pari kiloa lisää kotiinkannettavaa. Jei!

Oi, kalenterini...

2006-03-15T00:41:00.000Z

Tama on oodi kalenterilleni, joka pitaa minut jarjissani. Tai sen osan jarjesta, mita siita oli jaljella ennen lahtoa. Taalla siis riittaa tekemista ihan kaikilla sektoreilla - ikava kylla ei vahiten koulussa. Nyt ollaan vihdoin paasty opiskelun kanssa vauhtiin. Mulla on nelja kurssia markkinointia, mika tarkoittaa miljoonaa ryhmatyota ja palautettavia papereita joka viikolle. Mua on peloteltu markkinoinnin opiskelun varjopuolista. Hitosti hommaa! Yhdella kurssilla uppoudun jakelun saloihin kolmen kiinalaisen kanssa. Ne oli kauhuissaan mun neljasta markkinoinnin kurssista. En viela panikoidu, koska pienet kulttuurierot saattavat vaikuttaa nakemyksiimme. Mullahan on kokemusta tyoskentelysta aasialaisessa ilmapiirissa.:) Kurssit vaikuttaa muuten ihan mielenkiintoissilta enka nukahtele yhta paljon kuin koti-Suomessa. Johtuu varmaan siita, etta on pakko keskittya, ettei tipu karryilta. Kampusalue on tullut jo sen verran tutuksi, etten tartte karttaa. Taa on oikeasti edistysta! Kouluviikko luentoineen ja tutoriaaleineen on vaan kolme paivaa, joten ei pida valittaa. Jaa rutosti aikaa napytella kotitehtavia.

Onneksi koulun ohella jaa aikaa muuhunkin elamaan. Se tarkoittaa sita, etta Visa vinkuu ja aiti itkee. Varattiin maanantaina matkat syyslomaa (taalla on tosiaan syksy) varten. 10 paivaa seikkailua itarannikolla sademetsissa, merella, korallilla... Kaksi yota nukutaan teltoissa maailman suurimmalla hiekkasaarella Fraser Islandilla. Jos kuviin on uskomista, se on paratiisi. Ja pari yota purjehditaan merella ja tehdaan vahan island hoppingia Whitsundaylla. Kuukausi viela pitaa odottaa. Toisaalta, vastahan taa koulu alkoi ja kohta on jo loma. Yliopistoelaman ihmeita.

Noh, jotta riskeeraisin matkalle lahdon ja vanhempien (ja Essin) mielenrauhan, olen menossa perjantaina koko paivaksi surffaamaan. Perasta kuuluu...

Niin rakastunut

2006-03-11T08:19:00.000Z

Tää tarina sai nyt sellasen käänteen, että tyttö joka halusi nähdä kengurun, on nyt totaalisen rakastunut niihin suloisiin loikkiviin karvaturreihin... Kysymys ei siis ole surffareista tai laivastopojista. ;)

Tänään aivan liian aikaisin aamulla minä ja Jessica ja lauma muita vaihtareita suunnattiin bussin nokka kohti Blue Mountainsia, joka on Sydneystä parin tunnin ajomatkan päässä oleva luonnonnähtävyysalue. Ensimmäinen pysähdyspaikka oli Sydneyn Olympiapuisto. Massiivinen alue, jossa voi mm. katsella ja muistella olympiatapahtumia kuvaruudulta. Me like, obviously. Sitten päästiinkin itse pääasiaan, Wildlife Park. Siellä hyppeli kengurut vastaan pihalla ja me saatiin silitellä ja ruokkia niitä mielinmäärin. Jos nyt voisin tässä kirjallisesti lässyttää, niin tekisin sitä lakkaamatta. Miun funny facet kovasti huvittavat miun kämppiksiä. Mut kuvitelkaa nyt itsenne toteuttamassa unelmaanne. Ja kaiken lisäksi saatiin vielä ottaa syliin sellanen vauvakenguru. Olisin voinut jäädä sinne asumaan niiden luonnonihmeiden kanssa. Kenguruiden lisäksi nähtiin koaloita, vompatteja ja muita Aussimaan asukkeja. Tuli elävästi Vili Vilperi mieleen. Tietääkö kukaan sitä kivaa aussipiirrettyä? Kauheaa on se, että eilen me grillattiin ja Susan, Heather, Dani ja Ben söivät kengurua. Sorry Elsa, mutta mä en voinut. Enkä varsinkaan tästä eteenpäin voi harkitakaan, vaikka muut kovasti makua kehuivatkin.

Noh, eläimet piti jättää, kun mukaan niitä ei saanut ottaa. Seuraavaksi bussi kohosi sitten yli 1000 metriin Blue Mountainsille, joka on siis noin 100 kilometrin pituinen alue, ei yksittäinen sininen vuori. Nimi tulee siitä, kun usva jotenkin saa alueen näyttämään siniseltä. Maisemat oli mahtavat. Kunpa mulla olisi ollut hevonen, jolla olisin päässyt niitä metsiä koluamaan. Tosin siellä on kuulemma käärmeitä ja niitähän meikäläinen välttelee viimeiseen asti. Alueen suurin nähtävyys on kalliomuodostelma The Three Sisters, johon liittyy aboriginaalilegenda.

Jee jee, kiva päivä takana! Nyt marssin Colesiin jäätelöostoksille ja vietän tyttöjen illan kotona. Huomenna on taas rantapäivä, taidan testata Bondin uudelleen.

Arkielamaa

2006-03-08T00:41:00.000Z

Arjen pienet ihmeet saa taalla kylla hymyilemaan. Eilen meilla kavi putkimies, joka olikin oikeastaan monitoimimies. Se oli sellainen vanha seta nimelta John, joka varsinaisesti tuli korjaamaan keittion hanan. Lopulta han kuitenkin ilmeistyi seuraavana paivana uuden grillin, uuden vessanpontonreunan ja taulukasan kanssa. Meidan talo on sen lempilapsi ja nyt voidaan siis pitaa grillikutsuja ja muutenkin talo on entista kodikkaampi. Se kertoili meille myos hassuja tarinoita sen elamasta ja talon aikaisemmista asukkaista. Johnilla on sellainen skottiapupoika, jonka puheesta kukaan ei oikein saanut selvaa. Ne oli kuitenkin ihan huippuja ja niin ystavallisia! Ei huolta, vaikka paikat olisi vahan rikki, kaikki hoituu.

Kaupassa kayminen on kanssa elamys. On ihanaa, kun voi menna hedelmakauppaan ostamaan tuoreita vihanneksia. Ja muutenkin ostosten tekeminen on elamys. Ehdoton ykkoshitti ovat keksihyllyn TimTamit - suklaakekseja eri taytteilla. Nam! Ma en oikein tieda, mika on perinteista aussiruokaa. Kai nama ihmiset on aika pihvikansaa, mutta oikeesti taalla vallitsee todella kansainvalinen keittio. Paljon pikkuravintoloita on viela testattavana ihan kotikulmilla. Ainoa "aussiherkku", johon mut on tutustutettu, on vegemite. Se on sellaista mustaa soossia, jota laitetaan leivan paalle. Makuelamys oli mielenkiintoinen ja tasta eteenpain aion valtella tuota mustaa mommoa.

Juomapolitiikka vaikuttaa olevan viinia tai olutta. Kun menee takalaiseen viinakauppaan, hyllyt ovat pullollaan eri viineja, eika sitten oikein muuta. Sehan sopii mulle... Kokeilin olutta ja eihan se alas mene, vaikka mita tekisi. Hyva on kanssa se, etta kraanavetta voi juoda!

Sellaista arkea taalla. Pitaa rientaa taas luennolle. Iltapaivalla mennaan varaamaan matkat huhtikuun lomaa varten. Tarkoituksena on kivuta Cairnsiin ja ottaa tuntumaa koralliriuttaan ja sademetsiin. Uluru myos haamottaa suunnitelmissa. Jannaa! Lauantaina lahdetaan Blue Mountainsille... Siihen asti Sydney vaikenee.

Suojakerroin 30!

2006-03-05T10:43:00.000Z

Tänä aamuna heräsin siihen, kun oudot naapurini virittelivät mikrofonejaan. Niillä oli jotkut syysjuhlat varmaan. Koska aurinko jälleen paistoi täydeltä taivaalta, päätettiin Jessican kanssa paeta karkeloita ja käppäillä Coogeen hiekoille värjäämään kalpeita vartaloitamme. Coogee on tunnettu aallottomana rantana, mutta tänään siellä kyllä aaltoili. Aallot on pelottavia. Ja sitten varoitettiin meduusojen hyökkäyksestä. Pysyttelin siis hiekalla. Ja kuinkas kävikään rasvausoperaatiosta huolimatta - selkäni punastelee. Mutta rusketukseksihan se muuttuu...:)

Rannat on tosiaan mielettömiä täällä. Nyt ilmatkaan ei ole enää liian tuskaiset, joten rannalla on miellyttävä makoilla. Lisäksi mereltä puhaltava tuuli viilentää mukavasti. Viikko sitten testattiin Bondi, joka on rannoista ehkä kuuluisin. Coogee on kuitenkin lähempänä, joten tie vie sinne useammin. Ja pakkomaininta rantavahdeista. Coogella niillä ei ainakaan ole korkeita torneja, vaan ne majailee teltassa. Ne ei juoksentele pitkin rantaa hidastetusti pikkupikku Speedoissa, vaan ne pitää visusti paidat ja hassut lakit päässä. Sorry, girls!

I believe all love is equal...

2006-03-05T09:57:00.000Z

Tällä teemalla homojen ja lesbojen paraati Mardi Gras valtasi Sydneyn Oxford Streetin eilen lauantaina. Tämä paraati on sellainen spektaakkeli, että jos sattuu olemaan kaupungissa, ei voi missata. Vuosittain noin miljoona ihmistä kuulemma saapuu katsomaan esitystä. Ja olihan se aikamoinen show. Todettiin mun kämppiksen kanssa, että eipä olla varmaan koskaan aikaisemmin nähty niin paljon paljaita peppuja ja tissejä samassa paikassa. Jengi oli tosissaan panostanut asustukseen ja muuhun paraatihässäkkään. Jossain vaiheessa mietin jo, että haluuko ne tarkoituksella tehdä siitä jonkun freekshown. Siinä vaiheessa, kun paraatin perheellisten osasto tuli meidän kohdalle jonkun tytön kantaessa kylttiä "proud to have two mums" minä tyttö jo tirauttelin kyyneleitä. Kaiken kaikkiaan siis mahtipontinen setti. Ihan kamalan pitkä vaan, vierähti helposti useampi tunti. Jatkoille oiskin ollut sitten 100 dollarin liput, joten "onneksi" me potilaat yksimielisesti palasimme kotiin.

Friikkejä naapurissa

2006-03-02T12:52:00.000Z

Meillä on mielenkiintoisia naapureita. Tein tämän havainnon jo viikko sitten, mutta havainto vaan vahvistuu ja vahvistuu. Naapuritalossamme harjoitetaan epäilyttäviä uskonnollisia menoja. Kyseessä lienee jokin aasialainen yhteisö, joka palvoo appelsiineja. Niillä on "olohuoneessa" alttari, joka on täynnä kynttilöitä ja appelsiinikekoja. Siellä alttarilla ne kumartelee useita kertoja päivässä valkoisiin kaapuihin kääriytyneinä. Ja session kruunaa musiikki, jota me voimme kuunnella suoraan omasta olohuoneestamme. Minulla oli vanhasta huoneestani suora yhteys alttarille. Vaihdoin sitten huonetta pienen homevaurion vuoksi ja nyt minulla on suora näkyvyys naapureiden keittiöön. Tuntuu jokseenkin kiusalliselta toimittaa päivittäisiä rutiineja ja suihkun jälkeisiä rasvausoperaatioita, kun jokin pieni viirusilmäinen mies tuijottelee ikkunasta sisään. Ja juu, verhot on sellaista laatua, että ei auta. Kaiken kukkuraksi luen juuri romaania, jossa sivujuonena kerrotaan pimeästä lahkotoiminnasta. Tämähän tarkoittaa sitä, että muuten niin säyseä mielikuvitukseni todella alkaa laukata.

Mutta kukin kansa tavallaan. Ei mekään varmaan mikään normaali yhteisö olla. Saan oman osani amerikkalaisesta kulttuurista ja luulenpa, että tämän kokemuksen jälkeen tiedän vähintään yhtä paljon jenkkien elintavoista kuin aussienkin. Eipä siinä mitään tietysti. Kämppikseni ovat ilmeisesti vielä torakkakauhuisempia kuin minä ja tiskaavat astiansa heti välittömästi syötyään. Mulla on vähän opettelemista tiskikasan tuhoamisessa ja saan pahaa silmää silloin tällöin. Muuten yhteiselo on erityisen sopuisaa ja sanoisinko jopa nautinnollista.

Ja country soi...

2006-03-01T15:08:00.000Z

Koulu alkoi eilen. Onneksi kouluviikko käsittää vain kolme päivää ja luvassa pitkiä viikonloppuja. Toisaalta palautettavien tehtävien määrä kauhistuttaa jo valmiiksi. Pitääkö täällä oikeasti opiskella? Positiivista on se, että tähän asti kukaan luennoitsijoista ei ole puhunut ihan australiaa, joten pieni suomalainenkin on pysynyt lähestulkoon kärryillä. Mutta voi jessus, että kirjastossa voi kirjan löytäminen olla hankalaa. Täällä aakkosjärjestys on muunnettu koodisalakieleksi, jonka ratkaisemiseksi mulla varmaan menee puoli vuotta. Pitää ehkä ostaa kirjat kaupasta. Näillä hinnoilla se tarkoittaa kuukauden paastoa.

Luentoputken päätteeksi on aina hyvä tuulettaa. Kantabaariksemme muodostuneessa Coogee Bay Hotelissa soi joka ilta live-musiikki. Love it! Tänään siellä soi country. Loved it! Näyttää siltä, että sisäinen cowgirlini on ottamassa minusta vallan. Kun kerroin Daniellelle ja Benille, että haluaisin olla cowgirl Texasissa, Ben käski minua harjoittamaan aksenttiani vielä jonkin aikaa. Anyways, on kiva käydä ulkona, kun ihmiset oikeesti tulee juttelemaan. Jostain syystä ne ihmiset on yllättävän usein osoittautuneet laivastopojiksi. Meneekö kaikki parikymppiset laivastoon? Ja aussit on tosiaan hulluja. Yömyöhään ne juoksee baarista rantaan ja menee uimaan. Sitten niitä on vaikea saada uskomaan, että itse ei ole halukas asettumaan hain saaliiksi. Haithan syövät yleensä öisin, tai niin Summerlandissa ainakin sanottiin.

Finally about Sydney

2006-02-28T12:38:00.000Z

Nyt on kunniakkaasti viikko takana aussielämää. Saapuessani tänne kello oli kuusi aamulla olin aivan kassalla. Se pieni sekavuus on jäänyt päälle, joten älkää antako häiritä. Ja täällähän muutenkin otetaan aika rennosti.:)

Asustelen mukavasti isossa omakotitalossa Randwickissa, mikä tarkoittaa sitä, että yliopisto on kadun toisella puolella ja Coogeen ranta noin kymmenen minuutin kävelymatkan päässä. Ei paha... Muutenkin kulkuyhteydet ja ostosmahdollisuudet ovat lähettyvillä ja valtava kampusalue (kartta välttämätön!) tarjoaa kaikenlaisia palveluita aina lääkäristä kuntokeskukseen. Talo on tosiaan suuri ja asutamme sitä yhdessä kolmen jenkkitytön ja satunnaisesti vierailevien ötököiden kanssa. Torakat eivät onneksi ole vielä löytäneet meitä pysyvästi. Ja voitteko kuvitella, että joku kehtasi vaatia meitä ystävystymään noiden suurien, nopeiden ja iljettävien loisien kanssa!? Never... Meillä on oma piha ja talo on muutenkin varusteltu kaikilla elektronisilla laitteilla, joten maksan törkyhintaisen vuokrani vikisemättä.

Eka viikko on mennyt aika pitkälle yleisiä asioita hoitaessa. Voi tätä säätämisen määrää. Kaiken lisäksi tulin taas kipeäksi ja antibiootit jylläävät. Loistava alku, indeed! Onneksi on ollut aikaa myös hiukan tutkistella ympäristöä ja tarkastaa rantaelämän taso. Valkoista hiekkaa ja komeita miehiä, ei valittamista. Ja oopperatalo piti toki käydä myös tsekkaamassa. Tehtiin Daniellen (kämppis) ja Benin kanssa pieni keskustakierros ja vierailtiin akvaariossa. Hait oli kivoja, kunhan ne vaan näkee lasin takaa. Tämä kaupunki todellakin häikäisee kauneudellaan ja monipuolisuudellaan. Ei uskoisi, että tällainen miljoonakaupunki voi olla niin vihreä ja kotoisa. Kaiken lisäksi löysin heti toisena päivänä suuren keskuspuiston, jonne voi mennä lenkkeilemään tai ratsastamaan. Odotan vaan tervehtymistä, että pääsen kunnolla vauhtiin. Pieni miinus on korkea hintataso. Jopa suomalaisena jaksaa huokailla, kuinka kallista kaikki on. Varsinkin sen jälkeen, kun pääsi nauttimaan hetkellisesti Bangkokin halvoista päivistä. Leffaliput on kuitenkin halvempia kuin Suomessa, joten leffateatterin penkkiä on jo tähän mennessä tullut kiitettävästi kulutettua.

Bangkokissa thaitavalla

2006-02-26T13:00:00.000Z

Tästä se kaikki sitten alkoi. Noin viidentoista tunnin lentelyn jälkeen löysin itseni Bangkokin lentokentältä ja muutaman tunnin hikisen jonottamisen jälkeen Johannan residenssistä. Olin kyllä jossain vaiheessa ihan varma, etten koskaan pääse passintarkastusta pidemmälle tai vähintäänkin juutun ikuisiksi ajoiksi ruuhkaan alkohille lemahtavan taksikuskini kanssa. Mutta maassa maan tavalla...

Bangkok toden totta oli elämys. Liikenne on nähtävyys numero 1. Yhden päivän aikana taidettiin Johkun kanssa kokeilla ainakin kuutta eri liikkumismuotoa, joista tuk tuk ja mopotaksi olivat loistavimmat. Mopotaksin ehdoton etu on toimiva tuuletus. Siinä kosteudessa ja lämmössä voi vain haaveilla miellyttävästä raikkauden tunteesta.

Liikkumisen lisäksi thairuoka ja thaihieronta piti tietysti kokea. Mun raajoja ei ole varmaan koskaan aikaisemmin venytetty sellaisiin asentoihin... Jee! Budha-palatsi on luonnollisesti must. Se kimallus on jotain uskomatonta ja luulenpa, että me Johannan kanssa saatiin ihan hyviä sisustusvinkkejä tulevaisuutta ajatellen. Ja kun Bangkokissa käy, ei voi sulkea silmiään halvoilta shoppailumahdollisuuksilta. Harmi vaan, että tämän matkaajan laukut olivat jo valmiiksi pullollaan ylikiloja. Laukut tyhjänä Thaimaahan!

Kohta mennään...

2006-02-14T22:37:00.000Z

Hei ihanat!

Elämä on tarinoita ja unelmia. Yksi suurista on matka kohti kenguruiden ja koaloiden valtakuntaa. Jotta saisitte osanne osanne tästä jännityksestä, aloitan heti raapustamaan kuulumisia ja tapahtumia tänne. Toivottavasti näiden juttujen lukeminen hymyilyttää. :)

Huomenna nousen siis koneeseen ja lennän Bangkokin kautta Sydneyyn. Nyt on vielä pakkaaminen ja siivoaminen vaiheessa, joten työ kutsuu.

Kuulemisiin!